Jussi Onnismaan uudessa teoksessa tarkastellaan organisaatioita ja painotetaan ammatillista toimijuutta systeemiteorian ja työntekijäkokemuksen yhdistävänä linkkinä.
FT, dosentti Jussi Onnismaan uutuusteoksessa Organisaation aika, muisti ja etiikka. (2021) ihmetellään organisaatioita. Onnismaa nostaa esiin työelämän muoti-ilmiöitä kuten jatkuvan innovoinnin, verkostoitumisen ja visiopuheen, joka irrottaa käsitteet kokemuksesta ja toimii siten tavoitteitaan vastaan vieraannuttaen kokijoita heidän arjestaan.
Erityisen kiinnostavaa teoksessa on näkökulma. Systeemisyyttä ja kompleksisuutta on ajankohtaisessa kirjallisuudessa tarkasteltu eniten johdon näkökulmasta. Jussi Onnismaa on kokenut työnohjaaja, ohjaajien kouluttaja ja konsultti. Hän on nähnyt ja kuullut paljon kokemuksia erilaisten johtamistapojen vaikutuksista työyhteisöihin. Onnismaa hahmottaa organisaatioita sekä johdon että työntekijöiden näkökulmista.
Paradoksit ja jännitteet voivat ilmetä kielenkäytössä
Kompleksisuusviitekehyksessä tunnistetaan organisaation ratkaisemattomia, paradoksaalisia jännitteitä. Ne ovat ratkaisemattomia, koska ne syntyvät ristiriitaisista, mutta tarpeellisista tavoitteista. Onnismaa esittää, että jännitteet voivat ilmetä myös kielenkäytössä ja viittaa kulttuurintutkija Gregory Batesoniin, joka kehitti käsitteen sosiaalisen kommunikaation kaksoissidos. Kaksoissidoskommunikaatiossa ei voi voittaa. Jos tekee yhdellä tavalla, se on väärin, mutta jos tekee päinvastoin, niin sekin on jollakin kriteerillä väärin. Esimerkkeinä työelämän kaksoissidoksista Onnismaa mainitsee
- jatkuvan innovatiivisuuden ja perustyön suhteen: keskittymistä perustyöhön pidetään muutosvastarintana
- tiimityön ihannoinnin, vaikka palkitsemisjärjestelmät synnyttävät kilpailua.
- verkostoitumisen ja päätösvallan hajauttamisen sivuvaikutuksina ammattieettisten periaatteiden rapautumisen
Työn ongelmakysymykset ovat siinä määrin monimutkaistuneet, ettei kukaan voi ratkaista niitä yksin. Verkostoituminen ja moniammatillinen yhteistyö ovatkin nykyajan työelämässä välttämättömiä, mutta verkostoituminen on kuitenkin paradoksaalista. Vaikka verkostojen tarkoituksena olisi lisätä liittymistä ja osallisuutta, eristyminen ja yksilöllistyminen voivat entisestään lisääntyä. Kun oppiminen sijoittuu yhä enemmän organisaatioiden välisiin verkostoihin, hankkeisiin ja työryhmiin, se voi heikentää perinteisessä mielessä ymmärrettyä organisaation oppimista sekä rapauttaa sosiaalista pääomaa. Verkostoitunut, mutta yksilöllistynyt työ tuottaa yksilöllistä oppimista, jonka tulokset eivät välttämättä tule organisaatioiden hyödyksi, jos verkostoissa oppimista ei järjestelmällisesti käsitellä yhteisesti ja yhdistetä organisaation yhteiseen tietämykseen.
Koostuuko organisaatio yksilöistä vai suhteista?
Kytkeytyminen ja vuorovaikutus synnyttää organisaation kulttuurin, jossa organisaation muisti tiivistyy ja muuttuu näkyväksi. Muistimme syntyy (työ)yhteisössä ja yhteiskunnassa. Organisaation kulttuuri sisältää lukemattomia kerroksia, jotka ovat syntyneet eri aikoina.
Organisaation muisti on tärkeä nostaa yhteiseen keskusteluun, jotta työyhteisössä voidaan luoda ennustettavuutta, johdonmukaisuutta, tasapuolisuutta sekä turvaa arvaamattomuutta vastaan.
Systeemisyyttä, kytkeytymistä ja organisaation rakentumista ja uusiintumista voi tarkastella vain ajassa. Organisaatio ei ainoastaan organisoidu ajassa, vaan organisoi aikaa. Siellä luodaan ja noudatetaan suunnitelmia tunnin, päivän, viikon ja vuoden tasolla. Hankkeita vaiheistetaan ja vaiheille asetetaan deadlineja. Hyvä laatu nähdään asiakkaan kannalta myös oikea-aikaisuutena.
Organisaation aika kuluu ja samalla ei kulu. Uutuushankkeissa hyödynnetään edellisten ajatuskerrostumia ja jos organisaation muisti voidaan pyyhkiä tarkoituksella kun halutaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Mutta jos organisaation muistin merkitystä aliarvioidaan, voidaan päätyä toistamaan samoja virheitä ja keksimään samat ratkaisut uudelleen. Innovatiivisuuden korostaminen on tavallaan organisaation unohtamista – vain uutuuksia arvostetaan, menneisyyttä ei. Joustavan organisaation ihannetyöntekijä tulee toimeen kenen kanssa tahansa lyhytaikaisissa tiimeissä ja unohtaa historian.
Ammatillinen toimijuus kytkeytymisenä systeemiin
Erityisen kiinnostava on Onnismaan näkemys ammatillisesta toimijuudesta ja kielestä väliintulevina muuttujina organisaation kehityksessä. Systeemisyys, organisaation yksilöiden kytkeytyminen toinen toisiinsa ja toimintaympäristöön ei vain tapahdu, vaan se tehdään päivittäisessä vuorovaikutuksessa. Kyse ei ole suurista sanoista, vaan pienistä teoista, joilla kytkeydymme toinen toisiimme ja laajempaan yhteisöön.
Ammatillisen toimijuuden käsitteen kautta päästään käsiksi organisaation kehittämiseen ja hallittuun, toivottuun muutokseen.
Jos käytetään ylätason visiokieltä ja puhutaan organisaation tehtävästä, kulttuurista, ilmapiiristä, tavoitteista, ohitetaan työntekijät yksilöinä. Puhutaan passiivissa. Kuitenkin työhyvinvoinnin edellytyksinä ovat autonomia, kompetenssi ja yhteisöön liittyminen. Kieltä muuttamalla voidaan saada ammatillinen toimijuus paremmin esiin.
Systeemit ovat aina tulemisen tilassa ja niiden perusmuotona on muutos ja uusien asioiden jatkuva syntyminen, emergenssi. Substantiivien sijaan on hyvä puhua verbein. Asiat eivät vain ole, vaan ne tehdään. Koko ajan. Aktiivissa, ei passiivissa.
Organisaatio rakentuu joka hetki näennäisen pienistä asioista päivittäisessä vuorovaikutuksessa. Kun huomio kiinnittyy pieniin asioihin, kysymisen tapa muuttuu. huomio kiinnittyy tekemiseen ja toimintaan sen sijasta, millaisia asiat ja kollegat ”ovat”. Kun halutaan muutosta hyvään, onkin syytä kysyä
- Miten me teemme nykyisen työilmapiirin?
- Mitä pitäisi tapahtua, jotta tästä palaverista olisi hyötyä?
- Mikä on pienin mahdollinen tapa muuttaa asetelmia, varsinkin omaa toimintaa, jotta vuorovaikutus rakentuisi eri tavoin kuin tähän asti?
- Miten organisaatiota voi muuttaa siten, että sinulle arvokkaat asiat pysyvät?
Lukijaa lämmittää myös Onnismaan tekstistä ilmenevä valtava sivistys. Viittaukset ja lainaukset sekä kaunokirjallisiin että filosofisisiin teoksiin rikastavat entisestään ajatuksia herättävää tekstiä, käyvät dialogia aiemmin kirjoitetun kanssa ja kutsuvat myös lukijaa dialogiin.
”Dialogi on rytmi ja tila, jazzimprovisaation tai tilanteen mukaan muuttuvan taideteoksen kaltainen yhdessä ajattelemisen prosessi. Ennustamaton keskustelu voi olla pelottavaa ja hämmentävää, mutta musiikin ei tarvitse olla ennustettavaa ollakseen kaunista. Jazzimprovisaatiossakin muut alkavat kompata riitasointua. Siitä, mikä aluksi tuntuu riitasoinnulta, tuleekin osa melodiaa. ”
Kirjoittaja on virkavapaalla Opetushallituksesta, kehittää Keski-Suomen ELY-keskuksessa ESR-hankkeessa verkko-ohjausalustaa moniammatilliseen työhön eikä koskaan lakkaa ihmettelemästä organisaatioita.
