Taustalla jatkohankkeelle on aiempi hanke Pyhäselän vankilan työhyvinvointi (hanke ID 5343, kaiku- rahapäätöksen dnro VK/112777/05.00.01.00/2021).
Vankilan henkilöstön todellinen tilanne työhyvinvointiin ja jaksamiseen liittyen saatiin aiemman hankkeen kautta selvitettyä, mutta tehdyt toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä.
Viime vuoden VM-Baron tuloksista ja edellisen hankkeen haastatteluvastauksista voidaan todeta, että alan veto- ja pitovoima on heikentynyt sekä työtyytyväisyys ja työhyvinvointi on laskenut. Pyhäselän vankilalle on tässä tilanteessa erityisen tärkeää turvallisen työn ja työhyvinvoinnin edellytysten sekä työyhteisöjen toimivuuden ja työntekijäkokemuksen parantaminen. Tämän vuoksi Pyhäselän vankila hakee nyt edelliselle hankkeelle jatkorahoitusta.
Hankkeen tavoitteena on parantaa esimies- ja johtamistyötä, antaa henkilöstölle välineitä stressinhallintaan organisaation jatkuvassa muutostilanteessa sekä rakentaa toimivaa tiimityötä.
Menetelminä käytetään asiantuntijavalmennusta esihenkilöille (esimiestyö ja johtaminen) 2 kertaa sekä 1 luento tiimityöstä, itsensä johtamisesta ja stressinhallinnasta koko henkilöstölle vankilan ulkopuolella.
Hankkeen tulokset
Sisäisen kyselyn perusteella voidaan todeta seuraavaa: Henkilöstön arvio työilmapiiristä asteikoilla 0 -10 on noussut 0,5 yksikköä hankkeen puolivälissä. Sisäisen kyselyn perusteella voidaan todeta, että tyytyväisyys laitoksen johtoon on noussut 2 yksikköä. Tyytyväisyys esimiestyöhön on pysynyt lähes samoissa lukemissa. Työssä jaksamisen keskiarvo on noussut hieman: alkuvuoden 2023 keskiarvo oli 6,7 ja 1.12.2023 keskiarvo oli 7,3. Hankkeen aikana tehostettiin yhteistyötä työterveyshuollon kanssa sekä tehostettiin varhaisen tuen mallin käyttöä. Hankkeen aikana sairaspoissaolot ovat lähteneet hiljaiseen, mutta tasaiseen laskuun.
Rekrytoinnin painopisteitä tarkasteltiin kriittisesti. Jatkossa painopiste on aiempaa enemmän pitkän tähtäimen suunnitelmissa, tarvitsemme jatkuvasti osaavaa ja ammattitaitoista henkilöstöä. Tähän liittyen olemme tehostaneet oppilaitos yhteistyöstä, jolla on useita eri tavoitteita: kohdennettu rekrytointi, alan tunnettavuuden lisääminen ja myös rikoksettoman elämäntavan vahvistaminen nuorissa. Tämän tueksi laitoksella on omat Instagram sivut, jotka ovat saneet positiivista huomioita. Edellä mainituilla perusteilla voidaan todeta, että jatkohankkeella oli vaikuttavia ja mittavissa olevia tuloksia.
Luonnollisesti rekrytoinnin tehostumisella ja työhyvinvoinnin lisääntymisellä on suora vaikutus myös asiakastyöhön ja turvallisuuteen. Käsittelytyöjonot ovat hallittavissa aiempaa paremmin.
Suosittelemme muille virastoille, että kohdennettuja tarpeiden ja toiveiden mukaisia koulutuksia järjestetään henkilöstölle. Ne lisäävät ammattitaitoa ja osaamista sekä aiheesta saadaan yhteistä keskustelua luoden yhteisöllisyyttä.