Hyppää sisältöön
Katse eteenpäin

Hankkeen teema on Johtamis- ja toimintakulttuurin uudistaminen. Hankkeen tavoitteena on, että hankkeessa mukana olevien ryhmien hyvinvointi paranee ja korkealaatuiselle sekä tulokselliselle toiminnalle saadaan jatkossakin parhaat mahdolliset edellytykset. Menetelmänä käytetään työnohjausta,..

Kohti valmentavaa toimintakulttuuria

Hankkeen teema on Johtamis- ja toimintakulttuurin uudistaminen Oikeusministeriö osallistuu VM:n johtamaan valtion henkilöstöjohtamisen uudistusohjelman alahankkeeseen valmentavan johtamiskulttuurin kehittäminen. OM:n esimiestyötä on päätetty viedä valmentavan johtamisen suuntaan ja tähän esimiehet tarvitsevat..

Viestintä luottamuksen rakentajana ja tietoisuuden kasvattajana

Hankkeen teemana on Johtamis- ja toimintakulttuurin uudistaminen Olemme asettaneet tavoitteeksemme astua rohkeasti uuteen ja luoda yhdessä tulevaisuuttamme. Johtamisen visiomme mukaan: ”Astumme rohkeasti uuteen. Se avaa meille uuden maailman. On etuoikeus..

Satakunnan Rise – yhdessä enemmän

Hankkeen tarkempi projektisuunnitelma laaditaan henkilöstöä laajasti osallistaen, tarvittavia kehittämistoimia pohditaan myös yhteistyössä esimiesviraston aluekeskuksen ja Terveystalon kanssa. Hankkeelle perustetaan ohjausryhmä ja projektipäälliköksi nimetään Köyliön osastolta rikosseuraamusesimies. Loka-marraskuussa toteutettu VmBaro-kysely ja..