Hyppää sisältöön
Organisaatio muuttuu – syyttäjälaitos muutoksen kohteena

Syyttäjälaitoksessa tapahtuu organisaatiomuutos 1.10.2019, tämä edellyttää johdolta, esimiehiltä ja koko henkilökunnalta valmiutta toimia yhdessä yhtenäisessä syyttäjälaitoksessa. Syyttäjälaitos käsittää tällä hetkellä 10+1 syyttäjävirastoa, 1.10.2019 jälkeen 4 + 1 aluetta. Toteutamme hankkeessa..

Ruokaviraston Kaiku-hanke 2018-2019

Kaksivuotisen Kaiku -hankkeen tavoitteena on fasilitoida ja luotsata Ruokaviraston esimiehiä ja työntekijöitä uudenlaiseen ja yhteiseen organisaatiokulttuuriin ja toimintapaan. Lisäksi hankkeella tavoitellaan uutta ja tuoretta näkökulmaa työhyvinvoinnin johtamiseen ja osaamisen kehittämiseen…

Työyhteisön ja työhyvinvoinnin kehittäminen Itä-Uudenmaan edunvalvontatoimistossa

Työilmapiiriä ja työssäjaksamista olisi vielä syytä parantaa. Hanketta on suunniteltu yhdessä henkilöstön ja työterveyshuollon kanssa. Toimistomme henkilökunta on jakautunut kahteen leiriin, työn hallinnassa, työssä jaksamisessa ja vuorovaikutuksessa on puutteita. Työterveyshuollon..

Merivoimien työyhteisövalmennus

Merivoimien haasteellinen toimintaympäristö asettaa vaatimuksia sekä esimiesten että alaisten toiminnalle, etenkin alustehtävissä toimiville. Esimies- ja johtamiskoulutus pureutuu vain osaan työyhteisön haasteista, kohdennettu valmennus osallistaa sekä esimiehet että alaiset. Tavoitteena hankkeessa..