Hyppää sisältöön
Yhdessä kohti 2020-lukua

Käräjäoikeus on kokenut vuonna 2010 verkostouudistuksen, joka on kokonaisuudessaan pantu täytäntöön vasta vuodenvaihteessa 2015-2016 ja siirrytty toimimaan pelkästään Hämeenlinnan kansliassa. Vuoden 2019 alusta voimaan tulee seuraava käräjäoikeusverkostouudistus, joka vaikuttaa tuomiopiirin..

Tietotyön uudet menetelmät

Tietosuojavaltuutetun toiminta oli laajan toimintamurroksen kynnyksellä. Hanke päätettiin käynnistää henkilöstön toimintakyvyn turvaamiseksi. Valtuutetun toimiston aiempi hanke edisti henkilöstön muutosvalmiutta ja asiakasnäkökulman omaksumista tietosuojauudistuksessa. Aiempi hanke loi edellytykset sähköisten asiakaspalveluvälineiden ja..

Osaamisen kehittäminen: Yhdessä tieteen ja yhteiskunnan parhaaksi

Hanke kytkeytyy Akatemian toimintaympäristön ja työn muutoksiin sekä 1.8.2018 toteutettavaan organisaatiouudistukseen. Uudistukset nostavat keskeisiin rooleihin oppimisen, osaamisen ja muutoskyvyn sekä ennakoivan otteen sekä työtapana yhteiskehittämisen ja yhteisöllisen oppimisen. Hanke kytkeytyy..

Kaiku-kehittäjien jatkovalmennus

Jatkuva, alati kiihtyvä muutos ja kytkekytyneempi ympäristömme vaatii niin kehittäjiltä kuin esimiehiltä uusia taitoja. Vaikka Kaiku-kehittäjäkoulutuksessa käytetäänkin nykymuodossaan paljon erilaisia ryhmän yhteisen ajattelun välineitä, fasilitaatiota, sekä sivutaan kompleksisuusajattelua, tarve näiden..