Osaava ja jaksava esimies Itä-Suomen poliisissa

Itä-Suomen poliisilaitos muodostettiin vuonna 2014 kolmesta poliisilaitoksesta. Yhteisen toimintakulttuurin luomisella haluttiin varmistaa työyhteisön toimivuutta ja työhyvinvointia sekä kehittää esimiestyön laatua. Hankkeen aikana kaikki esimiestasot olivat valmennuksessa. Valmennuspäivissä kuvattiin nykytila sekä luotiin tavoitetila, johon henkilöstöjohtamisessa halutaan päästä. Hankkeen tuotoksena syntyi henkilöstöjohtamisen malli, jota poliisilaitoksessa noudatetaan ja johon esimiehet ovat sitoutuneet.

Kaikki esimiestasot osallistuivat mallin valmisteluun ja työstövaiheessa myös muu henkilöstö osallistettiin. Hanke mahdollisti ja edellytti tiivistä yhteistyötä eri tahojen kesken. Hanke loi tarkoituksenmukaiset raamit kehittämistyölle. Hanketyöskentely sinällään lisäsi keskustelua ja avoimuutta ja siten työyhteisön toimivuutta. Esimiehet saivat henkilöstöjohtamiseensa myös käytännön ideoita ja vertaistukea. Hanke kannusti jatkamaan työyhteisön ja esimiestyön kehittämistä.