Jos maailma ei muuttuisi, voisimme hoitaa asioita, ”kuten aina ennen on tehty”. Nopea ja jatkuvasti kiihtyvä muutos ei enää mahdollista tätä vaihtoehtoa.
Kansanterveyslaki oli vastaus, kun tarvittiin koko maan kattava yhtenäinen terveyskeskusjärjestelmä. Peruskoulu oli puolestaan ratkaisu, kun kaikille suomalaisille haluttiin tarjota yhteinen koulutuspohja, joka mahdollisti sosiaalisen liikkuvuuden ja kaikkien osaamisen saamisen yhteiskunnan käyttöön.
Tämän päivän haasteet ovat luonteeltaan monisyisempiä. Vanhusten yksinäisyys tai nuorten osallisuuden heikkeneminen edellyttävät ihmisten uudelleen tavoittamista, kuuntelemista ja heidän tarpeidensa huomioimista yli hallinnonala- tai organisaatiorajojen.
Vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä on pöydällä kasapäin – ilmastonmuutoksesta talouden polarisaatioon ja edustuksellisen demokratian kriisiin. Ja lisää on tulossa.
Ihmisten ja organisaatioiden taipumus käsitellä asioita toisistaan irrallisina palasina ei tuo parasta mahdollista tulosta. Liian usein lähtökohtana on kapeaan katsantoon perustuva nopean hyödyn tavoittelu. Myöskään perinteiset, osaamisalaltaan suppeat organisaatiokaaviot eivät ole kovin hyödyllisiä, kun haetaan ratkaisuja näihin uusiin ja monimutkaisiin asiakokonaisuuksiin.
Ei olekaan ihme, että viime aikoina hallinnossa on virinnyt kiinnostus ilmiöpohjaiseen työskentelyyn. Ilmiölähtöisyydellä pyritään varmistamaan, että päätöksentekoon käytettävät voimavarat – rahoitus, ihmiset ja osaaminen – tulevat järkevästi koko yhteiskunnan käyttöön.
Hyvään ratkaisuun pääsemiseksi meidän tulee pystyä käsittelemään haasteita vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja avaamaan näkökulmaa laajemmaksi. Yhtä tärkeää on venyttää tavoiteltavien hyötyjen aikajänne pidemmäksi, ajatella tulevaisuutta tämän päivän sijaan (ilmastomuutoksen edellyttämät toimet ovat akuutein esimerkki).
Ryhmätyöskentelyä ilmiöleirillä Sannaisten kartanossa.
Ilmiöpohjainen työskentely ei ole teoreettista puuhastelua tai hallinnon kehittäjien verbaalikikkailua. Sen tavoitteena on luoda syvällinen ymmärrys vaikeasti muottiin mahtuvista ilmiöistä ja hahmottaa syy-seuraussuhteita konkreettisten toimenpiteiden ja tulevaisuuden valintojen pohjaksi.
Kun osien sijaan käsitellään kokonaisuuksia, tulos on parempi kaikkien näkökulmasta. Tällainen lähestyminen muuttaa parhaimmillaan sekä hallinnon että päätöksenteon toimintatapoja.
Ilmiöpohjaisessa työskentelyssä kytee muutoksen siemen myös viranhaltijan työn näkökulmasta. Ylhäältä alas suuntautuvan hierarkkisen ohjauksen sijaan se voi auttaa kohti mahdollistavaa, esteitä purkavaa hallintoa. Sellaista hallintoa, joka muokkaa maaperää hedelmälliseksi uusille, ihmisten arjen tarpeista ja ideoista nouseville ratkaisuille.
Ilmiöpohjainen työskentely on yksi tehokas, taloudellinen ja osallisuutta vahvistava työnteon tapa monimutkaistuvassa maailmassa. Sen yhdessä kehitetyt suunnitteluvälineet painottavat tasavertaisuutta, sillä mikään yksittäinen organisaatio tai asiantuntija ei hallitse yksittäisen ilmiön monimutkaisia haasteita. Toiminta tapahtuu väistämättä yhteistyössä ja verkostoissa.
Ilmiöpohjaista työskentelyä on jo alettu opettelemaan eri puolilla hallintoa, hankkeissa kuten sosiaaliturvan uudistamisen TOIMI-hanke, kestävän kasvun agenda tai kansallista lapsistrategiaa pohjustava työskentely.
Ilmiölähtöinen kehittäminen on osa ajan henkeä ja on saanut alleen myönteisen tuulen, joka voi parhaimmillaan nostattaa yhteisen ongelmanratkaisun ja jaetun ymmärryksen muodostamisen yhteiskunnassa kokonaan uudelle tasolle. Olemme matkan alussa, mutta jo nyt toiveikkaita, että näin saadaan uusia ratkaisuja sekä hallintoon, poliittiseen päätöksentekoon että yhteiskuntaan laajemmin.
Kirjoittajat: Antti Joensuu, työ- ja elinkeinoministeriö, Kaisa Lähteenmäki-Smith, MDI Oy, Peter Tattersall, Hahmota Oy, Johanna Kiesiläinen-Riihelä, Weekday Gardener Oy, Eeva Salonen, Helsingin seurakuntayhtymä | Kuvat: Marika Tammeaid