Hyppää sisältöön

Blogit - Valtiolla.fi

Blogit

Mitä jos datamme olisi lämmintä?

Keskustelu datatalouden ja tekoälyn mahdollisuuksista käy kuumana. Bittien maailmassa käytettävä data on kuitenkin ”kylmää”. Tarvitaan..

Kokoustilanne

Rakenteiden kautta kohti tiedolla johtamisen hyötyjä – julkinen hallinto kaipaa tiedolla johtamisen kokonaiskuvan selkeyttämistä

Tiedolla johtaminen on monisyinen kokonaisuus, jolla on yksinkertainen tavoite: tuottaa oikeaan tietoon perustuvia päätöksiä ja..

Ennakoiva hallinto? Valtion ennakoijien verkosto perehtyi tulevaisuusmuotoiluun

Suomi on tunnettu maailmalla kansallisesta ennakoinnistaan. Olimme ensimmäinen maa, johon perustettiin tulevaisuusvaliokunta 30 vuotta sitten..

Parempihallinto.fi-palvelussa tekoäly auttaa kurkistamaan siilorajojen yli

Poikkihallinnollisen yhteistyön edistäminen on tarpeellista, mutta vaikeaa. Oikea käsi ei aina tiedä, mitä vasen käsi..

Kiva kamala some – varautumista somehäirintään viestintäasiantuntijan silmin

Pirstaloituneessa ja polarisoituneessa informaatioympäristössä disinformaatio, vihapuhe sekä häirintä ja maalittaminen ovat yleistyneet. Samanaikaisesti kun kannustamme..

Valtionavustustoiminnan vaiheet

Valtionavustustoiminnan kehittämisen valmennukset jatkuvat

Valtionavustustoiminta on merkityksellistä Valtionavustukset ovat merkittävä keino vastata ja kehittää ratkaisuja yhteiskunnallisiin ilmiöihin liittyviin tekijöihin,..

Digitaalisuus ja tekoäly pohdituttavat vastuullisuusraportoinnin maailmassa

På svenska nedan Sanonta kuuluu, että elefantti syödään pala kerrallaan. Ei välttämättä vastuullisin toimintatapa norsujen..

Työsuojelu on riskienhallintaa – miten tämä toteutettaisiin nykyistä tehokkaammin ja vaikuttavammin?

Suunnilleen tällaista kysymystä pyöritimme mielessämme yhteisesti eri valtion virastojen kesken. Toteutamme kaikki omalla tavallamme erilaisia..