Hyppää sisältöön
Tiedolla johdetut julkiset hankinnat kestävyyshaasteiden ratkaisijaksi

Syksyllä 2020 julkaistussa kansallisessa julkisten hankintojen strategiassa painottuvat kestävyystavoitteet ja tietoon perustuva johtaminen. Arvion mukaan julkisiin hankintoihin käytetään vuosittain noin 35 miljardia euroa, eli noin 16 prosenttia bruttokansantuotteesta. Koska julkisten..

Matka oppimiskulttuurin lähteille

Viime syksynä viisi valtion organisaatiota aloitti yhteisen tutkimusmatkan kohti oppimiskulttuurin uudistamista oppimismentoroinnin avulla. Kyseessä on Sosped säätiön Feeniks-hanke, jonka tavoitteena on uudistaa työelämän oppimiskulttuuria ja vahvistaa organisaatioissa innostavaa, yhteisöllisyyteen ja..

Työnantajakuvalla on merkitystä

Valtion työnantajakuva on laaja käsite. Siitä, onko valtiolla ylipäänsä yhtenäistä työnantajakuvaa, voidaan olla montaa mieltä. Valtion työpaikat ja eri virastojen toiminta voivat poiketa toisistaan merkittävästikin. Tästä huolimatta valtio haluaa luonnollisesti..

Vihainen mies
Tukimateriaali auttaa käsittelemään työssä kohdattavaa vihapuhetta

Sosiaalinen media on virkahenkilöille erinomainen paikka verkostoitua ja tuoda omaa asiantuntemusta esiin. Lisäksi on tärkeää, että viranomaiset ovat mukana niillä yhteiskunnan alueilla, missä aktiivista keskustelua käydään. Sosiaalisessa mediassa keskustelu voi..

Valtio lähettää edelleen rutkasti laskuja paperilla, miten olisi e-lasku?

Valtiokonttorin tilastojen mukaan 95,4 %:a valtiolle tulevista laskuista tuli vuonna 2020 verkkolaskuna. Sen sijaan valtion myyntilaskuista, eli yrityksille tai kansalaisille lähetetyistä laskuista, vain 36,3 %:a oli verkkolaskuja tai kuluttajien e-laskuja…

Kustannustukihankkeessa onnistuttiin ketteryydessä

Yritysten kustannustuen toinen hakukierros on käynnissä ja kolmas suunnitteilla. Reilusti alle vuosi sitten Valtiokonttori sai työ- ja elinkeinoministeriöltä pelastustehtävän, joka voisi perinteisesti ajatellen tuntua mahdottomalta toteuttaa: pystyttää palvelu, josta koronasta..