Keskeisiä käsitteitä resilienssistä

Tällä sivulla listaamme resilienssiin liittyviä keskeisiä käsitteitä. Sivulla on annettu määritelmä seuraaville käsitteille:

• ajattelumallit
• antisipaatio
• ennakointi
• kompleksisuus
• kompleksinen järjestelmä
• organisaatio
• resilienssi
• systeemiajattelu

 

Ajattelumallit

Ajattelumallit ovat mielessämme olevia tulkintakehikoita, joiden avulla valikoimme ja tulkitsemme informaatiota maailmasta, mikä sitten ohjaa toimintaamme. Näemme todellisuuden sellaisena kuin ajattelumallimme sen tarjoavat. Ajattelumallimme eivät ole pysyviä, vaan ne rakentuvat palvelemaan meille kussakin ajankohdassa hyödyllisiä näkökulmia.

Kaikki ajattelumallit ovat rajallisia ja saamme koko ajan palautteita siitä, kuinka mallimme vastaavat todellisuutta eri näkökulmista. Erityisesti jännitteiden kohdalla on hyödyllistä tutkia eri näkökulmista, miten ajattelumallimme ennakoivat sitä, mitä ympärillämme tapahtuu.

Kompleksisessa jatkuvasti muuntuvassa maailmassa tarvitaan uudenlaisia ajattelumalleja, jotka auttavat meitä elämään joustavammin muutoksissa. Ajattelukyvyn resilienssiä on omata yllättävissä, ennakoimattomissa tilanteissa valmiuksia arvioida ja hahmottaa tilanteita vaihtoehtoisilla tavoilla.

Antisipaatio

Antisipaatiolla tarkoitetaan tulevaisuuskuvien heijastumista tämän päivän tekoihin ja valintoihin. Toimimme siis sen mukaan, mitä tulevaisuudesta uskomme ja odotamme. On tärkeää ymmärtää, millaisten tulevaisuusoletusten ja –arvojen varassa toimimme tässä hetkessä.

Ennakointi

Ennakointi on systemaattista tulevaisuuteen vaikuttavien tekijöiden tunnistamista, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kartoittamista ja erilaisten toimenpiteiden tutkimista toivottuun tulevaisuuteen pääsemiseksi ja vaihtoehtoisiin kehityspolkuihin ja tulevaisuuksiin varautumiseksi. Se on sekä menneisyydestä kerättyä tietoa ja dataa että tässä hetkessä vaikuttavien signaalien ja trendien pohjalta rakentuvien potentiaalisten mahdollisuuksien avaamista, kuvittelukykyä unohtamatta. Entä jos, on ennakoijan kelpo kysymys. Ennakointi ei ole ennustamista, eivätkä virheellisiksi osoittautuvat tulevaisuuskuvat ole häpeä. Pääasia, etteivät keskeiset tulevaisuuteen vaikuttavat ilmiöt tule sivuutetuiksi.

Kompleksisuus

Globaali maailma, jossa elämme, on tullut yhä “pienemmäksi”, verkottuneemmaksi ja keskinäisriippuvaisemmaksi. Nopeiden tieto- ja fyysisten liikenneyhteyksien ansiosta tieto saavuttaa meidät hetkessä ja etäälläkin tapahtuvat asiat vaikuttavat meihin viiveettä. Muutos on nopeampaa ja ennakoimattomampaa kuin koskaan. Eteen tulevat kysymykset ovat luonteeltaan yhä monimutkaisempia ja niiden ratkaiseminen edellyttää monialaisuutta ja eri näkökulmien yhteen tuomista. Siksi myös organisaatioiden toiminta ja johtaminen ovat suuressa murroksessa.

Kompleksinen järjestelmä

Perinteinen ajattelu on nähnyt ideaaliset organisaatiot tehokkaiden koneiden kaltaisina. Niitä kuvaamaan on käytetty monia muitakin metaforia kuten organismi, kulttuuri tai politikoinnin areena. Kukin noista kielikuvista nostaa organisaatioista esiin jotakin olennaista. Eri organisaatioissa ja eri aikoina eri näkökulmat painottuvat.

Jännite-lähestymisen taustalla on ajatus organisaatioista kompleksisina järjestelminä. Systeemiajattelun mukaisesti näemme ne monista erilaisista osista – kuten yksilöistä tai tiimeistä – koostuvina kokonaisuuksina. Osat ovat monella tavalla jatkuvassa vuorovaikutuksessa sekä toistensa että ympäristönsä kanssa. Asioita tehdään yhdessä ja keskusteluja käydään eri osapuolten välillä. Vuorovaikutussuhteiden määrä on näin huomattavan suuri ja paljolti organisaatiorakenteista riippumaton. Organisaatiot ovat lopulta monimutkaisia verkostojen verkostoja.

 

Pysyäkseen kasassa organisaatiosysteemi tarvitsee jotakin yhteistä, tiettyä samanlaisuutta, joka liimaa sen kokoon: yhteistä taustaa, yhteisiä tavoitteita ja periaatteita. Uudistumiseen vaaditaan myös sopivasti moninaisuutta, joka tuo systeemiin dynamiikkaa ja innovatiivisuutta.

Organisaation toimivuuden ja resilienssin kannalta olennaista on, miten sen osat pelaavat yhteen. Rajautuuko yhdessä toimiminen samanlaisten osien väliseksi vai osataanko myös erilaisuutta tuoda luontevasti yhteen? Jumiutuvatko keskustelut samojen teemojen pyörittelyksi samojen tuttujen kesken vai haetaanko niihin uusia kumppaneita ja uutta näkökulmaa? Opitaanko välttelemään tiettyjä puheenaiheita, vai voidaanko erilaisia näkemyksiä tuoda turvallisesti esille?

Koska maailma muuttuu kaiken aikaa eikä koskaan ole mahdollista saada täydellistä tietoa päätöksenteon pohjaksi, kompleksisessa ympäristössä resilientti toiminta on iteratiivista. Se etenee toistamalla kolmea vaihetta:

• havainnointi ja tiedonkeruu (mitä?)
• kootun tiedon analysointi ja arviointi (entä sitten/miten?) sekä
• edellisiin vaiheisiin pohjautuvan päätöksenteon ja kokeilemisen kautta.

Yhdessä toimiminen ja siitä saatava kokemus muokkaavat toimijoiden välisiä suhteita, joiden moninaisuus ja laatu kehittyvät vuorovaikutuksessa opittaessa. Jatkuvan vuorovaikutuksen ansiosta organisaatiot ovat alati muovautuvia ja kehkeytyviä systeemejä. Vaikuttava johtaminen voi tapahtua tällöin vain systeemin sisältä käsin, ei käskien ja tiukasti säännellen vaan vuorovaikutuksen ohjailun kautta. Siihen tarvitaan toisaalta sopivia monipuolisen keskustelun rakenteita ja toisaalta kaikkien sisäistämiä toimintaa ohjaavia periaatteita.

Yksinkertaiset periaatteet kompleksisen järjestelmän ohjaamisessa:

• Kohtaamme arjessa alati odottamattomia tilanteita muuttuvassa ja ennakoimattomassa ympäristössä.
• Niitä kaikkia ei voi ennakoida eikä niihin ei ole valmista ohjeistusta. Kaikkea uutta ei myöskään voi viedä johdon ratkaistavaksi.
• Yksinkertaisten, jaettujen periaatteiden pohjalta yksilöt ja tiimit pystyvät ohjautumaan ja toimimaan myös näissä odottamattomissa tilanteissa.
• Yksinkertaiset periaatteet varmistavat yhteisessä suunnassa pysymisen ja tarjoavat raamit ja valtuudet paikalliselle päätöksenteolle, toiminnalle ja oppimiselle.
• Yksinkertaisten periaatteiden avulla voidaan kasvattaa organisaation ketteryyttä oppia muutoksen keskellä ja luoda muutosjoustavuutta eli resilienssiä.

Organisaatio

Organisaatio on ihmisten yhteenliittymä, joka on muodostettu toteuttamaan tiettyä tarkoitusta suhteessa ympäröivään maailmaan. Tarkoitusta ei sen jäsen voi saavuttaa yksinään tai toimimalla erillään toisista. Koska organisaatio on osa muuttuvaa maailmaa, sen tarkoituksen toteuttaminen on jatkuvaa sovittautumista.

Johtamisella on näin ollen kaksi keskeistä tehtävää: huolehtia sekä tarkoituksesta että sovittautumisesta. Johtamistyön sisältöä määrittelee yhä enemmän yhteisen ajattelun johtaminen. Samalla asiantuntijatyö muuttuu: yhdessä tekemisen merkitys kasvaa ja työ laajenee käsittämään kasvavaa osallistumista yhteisen suunnan määrittelyyn.

Resilienssi

Organisaation resilienssi on kyvykkyyttä oppia luovimaan muuttuvassa ympäristössä. Oppiminen perustuu yhteisten ajattelumallien kehittymiseen ulkoisten ja sisäisten jännitteiden ja palautteiden avulla. Näin organisaation toiminta sovittautuu aiempaa taitavammin hyödyntämään tarjoutuvia mahdollisuuksia ja kohtaamaan yllättäviä kriisitilanteita.

Systeemiajattelu

Systeemiajattelu on lähestymistapa, jossa asioita ja ilmiöitä tarkastellaan kokonaisuuksina ja järjestelminä, sen sijaan että niitä punnittaisiin erillisinä osina. Lähtökohtana on, että se, mitä asiasta voidaan välittömästi havaita, on vain pieni osa kokonaisuutta eikä todennäköisesti paljasta asian ydintä.

Usein käytetään jäävuorimetaforaa. Sen mukaan pinnan yläpuolella näkyvä osa – eli se, mitä voidaan havaita tapahtuvan tässä ja nyt – kätkee alleen olennaisimman. Seuraavalla tasolla olevat ilmiöt tarkoittavat asioita, joiden havaitaan hieman perusteellisemmin tarkastellessa toistuvan systeemissä yhä uudestaan. Ne perustuvat rakenteisiin, ja ne voivat olla joko suunniteltuja tai käytännön vuorovaikutuksessa muovautuneita. Niin tai näin – ne pohjaavat joka tapauksessa ajattelumalleihin.

 

Tämä lähestymistapa pyrkii ymmärtämään, miten eri osat vuorovaikuttavat – vaikuttavat ja vaikuttuvat – toistensa kanssa ja miten ne muodostavat suurempia kokonaisuuksia. Systeemitarkastelun olennainen osa on tehdä valinta, miten systeemi rajataan ja mitä otetaan tarkasteluun mukaan.

Systeemiajattelun periaatteita:

• Osat ja identiteetti – mitä asiaan kuuluu ja mitä ei?
• Suhde – miten osat liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa?
• Osa-kokonaisuus-isompi kokonaisuus – mitä elementtejä niissä on ja mihin kokonaisuuksiin ne liittyvät?
• Näkökulma, konteksti – mistä eri näkökulmista asiaa voi ymmärtää?
• Rajat – mitä ne ovat systeemin sisällä ja ulkona?
• Emergenssi, uuden ilmaantuminen – mitä uutta prosessissa ilmaantuu?