Kopioi viranomaiskokeiluihin soveltuvat työkalut

Yrityksen digitalous -hankkeen viranomaiset ovat osoittaneet, että laaja ja systemaattinen kokeileminen sidosryhmien kanssa on mahdollista. Hanke tarjoilee nyt työkalut kopioitavaksi kaikkeen viranomaiskehittämiseen.

Avoin kehittäminen ajatuksena on jo hyväksytty laajalti valtionhallinnossa, mutta käytännössä virastojen on vaikea luottaa oikeuteen ja lupaan kehittää kokeilevasti. Valtionhallinnossa arastellaan tuoda keskeneräisiä ajatuksia tai ideoita kehitettäväksi yhteiseen pöytään, jossa osapuolina voivat olla toiset virastot tai sidosryhmästä. Eikä tuo ole mikään ihme: varovaisuus on virkatyölle luontaista.

Kuitenkaan monimutkaisia ilmiöitä ei voida edistää siiloissa tai yksin julkisen sektorin voimin, joten esteiden purku on koko virkakunnan yhteinen asia.

Yrityksen digitalous -hanke tunnisti heti alkumetreillä, että yhteentoimivan talouden ekosysteemin rakentaminen edellyttää asiakaslähtöistä yhteiskehittämistä eri toimijoiden kesken. Hanke valitsi kehittämismenetelmäksi kokeilut.

Valmiita toimintamalleja virastojen väliseen yhteistyöhön ja kokeilukehittämiseen ei entuudestaan juurikaan ollut, joten hankkeen yksi tärkeimmistä tehtävistä oli luoda toimintamalleja ekosysteemikehityksen edellyttämän tiiviin yhteistyön varmistamiseksi.  Kokeiluille luotiin myös työkaluja, jotka tukivat turvallisuuden ja riskienhallinnan näkökulmia, vahvistaen näin rohkeutta kokeilla.

Hankkeessa toteutui 42 kokeilua, joihin osallistui yhteensä 40 kumppaniyritystä. Vastaanotto yrityksiltä kehittämiseen julkishallinnon kanssa oli lämmin. Kaikki hankkeen kyselyllä tavoittamat yritykset arvioivat juuri kokeilevan kehittämistoiminnan julkishallinnon ja yritysten välillä erittäin hyödylliseksi.

Yrityksen digitalous -hanke on osoittanut, että avoin ja systemaattinen kokeileminen sidosryhmien kanssa on mahdollista. Hanke tarjoilee nyt työkalut kopioitavaksi kaikkeen viranomaiskehittämiseen.

Tutustu Kokeilujen pelikirjaan >>

Yrityksen digitalous -hanke edistää reaaliaikatalouden ratkaisuja aikana 15.6.2021-31.12.2024 ja on osa hallitusohjelmaa. Hankkeen vastuuviranomaiset ovat Patentti- ja rekisterihallitus (PRH), hankkeen johto, Valtiokonttori, Verohallinto, digi- ja väestötietovirasto ja Tilastokeskus.

Kirjoittaja

Johanna Kotipelto

Kehittämisen asiantuntija, Vero

Kirjoittaja

Elli Saari

Kokeilujen asiantuntija, Motiva

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *