Kuvituskuva pilvistä

Mitä tarkoittaa vastuullisuuden johtaminen Ilmatieteen laitoksella?

”Oman toimialamme toiminta suuntautuu paljolti asiakasrajapintaan, joten vastuullisuus näkyy erityisesti organisaatiomme ulkopuolella palveluissamme ja viestinnässämme”, kertoo Juhana Hyrkkänen, Ilmatieteen laitoksen Sää-, meri- ja ilmastopalvelukeskuksen toimialajohtaja. Hyrkkäsen johtama toimiala tuottaa mm. ympärivuorokautisesti ajantasaista ja ennakoivaa tietoa säästä, merestä, ilmastosta ja merkittävistä luonnononnettomuuksista Suomessa ja ulkomailla.

Sään vaihtelut näkyvät monessa arkielämää koskevassa asiassa. Kuvaavana esimerkkinä Juhana kertoo sään vaikutuksesta uusiutuvan energian tuotantoon. Sähkön hinta ja saatavuus onkin monelta osin riippuvaista sääolosuhteista. Esimerkiksi pakkassää lisää sähkön kysyntää. Energiapalveluiden optimointi auttaa koko yhteiskuntaa.

”Uusiutuvan energian tuottaminen riippuu paljon tuulesta ja vallitsevasta lämpötilasta. Energiasääpalvelutkin näin kytkeytyvät vastuullisuuteen”, kertoo Juhana.

Yksikkö tuottaa maksuttomia ennusteita ja varoituksia kansalaisille. Palveluita tuotetaan mm. kansalaisille, viranomaisille, elinkeinoelämälle sekä Puolustusvoimille.

Yhteistyötä tehdään myös kansainvälisesti. Kansainvälisissä hankkeissa tuetaan kohdemaiden varautumista sää- ja ilmastoriskeihin. Esimerkiksi vuosien 2022–2023 aikana Ukrainan kansallinen hydrometeorologinen keskus liitettiin osaksi eurooppalaista MeteoAlarm -säävaroituspalvelua ja integroitiin osaksi Euroopan sääpalveluyhteisöä.

Sparrausapua vastuullisuustyöhön yhteistyöstä Aalto-yliopiston kanssa

Ilmatieteen laitoksen vastuullisuustyötä on kehitetty projektiluontoisesti yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa. Opiskelijat saivat kurssityönä toteuttaa projektin, jossa tavoitteena oli kehittää Ilmatieteen laitoksen vastuullisuusraportointia. Tarkoituksena ei ollut kuitenkaan pelkästään raportoinnin kehittäminen, vaan laajemmin vastuullisten päätösten ja toimintatapojen tuominen lähelle arkista johtamistyötä.

Projekti tuli päätökseen noin vuosi sitten, jonka jälkeen Ilmatieteen laitoksella on tartuttu olennaisuusanalyysiin.

”Olemme pyrkineet selvittämään, mikä meille on tärkeintä ja olennaisinta vastuullisuuden näkökulmasta. Aloitimme työn esihenkilöiden kanssa ja meillä on ollut henkilöstölle työpajoja. Näiden pohjalta olemme luonnostelleet vastuullisuusohjelmaamme. Tähän työhön kuuluu myös tavoitteiden ja mittarien pohtiminen”, kertoo Juhana.

Yhteistyöprojektin osana toteutettiin sidosryhmähaastatteluja. Niiden myötä ymmärrettiin entistä paremmin, kuinka tärkeäksi sekä henkilöstö että sidosryhmät kokevat vastuullisuuden. Vastuullisuus on myös keskeinen kilpailukykytekijä.

”Meille on tärkeää, että asiakkaat ja henkilöstö ovat tyytyväisiä. Myös rekrytointipuolella haluamme näyttää, että hoidamme asiat mallikkaasti ja vastuullisesti.”

Vastuullinen toiminta ydintehtävän ohella

Ilmatieteen laitoksen ydintehtävien kytkös kestävän kehityksen tavoitteisiin on selkeä. Lakisääteisen tehtävän kautta organisaation kädenjälki on ollut helppo määritellä. Palveluita ja tietoa tuotetaan tulevaisuuden turvaksi muun muassa ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen liittyen.

Mitä Juhana tuumii vastuullisuudesta, kun organisaation ydintehtävä on jo itsessään vastuullista ja tärkeää toimintaa?

”Vastuullisuuden osalta kädenjäljen puoli on ollut tiedossa pitkään, mutta oman toimintamme jalanjälki on sellainen mihin haluamme systemaattisesti paneutua. Ympäristövastuu on helposti mielletty merkittävimmäksi, mutta myös sosiaalisen ja taloudellisen vastuun kysymykset täytyy olla mukana.”

Sosiaaliseen vastuullisuuteen voi vaikuttaa esimerkiksi työhyvinvointia edistämällä ja ylläpitämällä. Taloudellinen vastuu taas näkyy esimerkiksi vastuullisessa varojen käytössä sekä hankintojen kestävyydessä.

”Meillä on tekeillä henkilöstöstrategia, jossa voidaan sosiaalista vastuullisuutta ottaa esille. Työtyytyväisyyskyselyjen avulla voimme nostaa joitakin tiettyjä mittareita tarkasteluun, kuten esimerkiksi yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon osalta.”

Vastuullisuus osana jokapäiväistä toimintaa

Ilmatieteen laitoksessa tunnistettiin kehittämiskohteeksi vastuullisuusraportoinnin linkittäminen jokapäiväiseen toimintaan. Juhana on ollut työssä mukana oman toimensa ohella.

Vastuullisuuden johtamisen osalta Juhana pitää tärkeänä, että työlle asetettavia tavoitteita tarkasteltaisiin vastuullisuussilmälasien läpi jo niiden asettamisvaiheessa. Näin toiminnan tavoitteet olisivat jo lähtökohtaisesti vastuullisia. Monessa organisaatiossa nähdään, että vastuullisuusraportti voikin toimia yhdessä muun olemassa olevan raportoinnin kanssa.

”Ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista luoda erillistä vastuullisuusohjelmaa, joka olisi irrallaan päivittäisestä tekemisestä. Päinvastoin tavoitteena olisi vastuullisuusohjelman linkittäminen strategiaan ja päätöksentekoon sekä myös lyhyen tähtäimen tavoitteisiin”, Juhana kuvaa.

Vastuullisuusraportti voidaan nähdä sekä viestinnän välineenä että sisäisesti oman toiminnan seurannan työkaluna. Vastuullisuusraportoinnista onkin tullut osa vuosittaista tekemistä.

”Vastuullisuusraportti on kooste, jossa saamme tilaisuuden näyttää, mitä olemme tehneet. Voimme esitellä tehtyä työtä paitsi sanallisesti myös avainmittareiden kautta. Raportin tekeminen voi olla työkalu toiminnan seurantaan”, Juhana kertoo.

Entä millaisia oppeja on vastuullisuusraportoinnin prosessista saatu?

”Benchmarkkaus on ainakin yksi: olemme yrittäneet hakea oppeja muilta. Toinen on se, miten vastuullisuutta johdetaan. Me päädyimme siihen, että ei nimitetä erillistä vastuullisuusjohtajaa, sillä halusimme pitää vastuullisuuden kiinteästi mukana olemassa olevassa tekemisessä. Riippuu toki hyvin paljon organisaatiosta, mikä on kannattavin työn organisointitapa”, kuvaa Juhana.

”Toimintamme ulottuu merenpohjasta avaruuteen saakka”

Ilmatieteen laitoksen toiminta on laaja-alaista ja vaikuttavaa. Toiminnalla voidaan tukea esimerkiksi päätöksentekijöiden, mutta myös laajemmin koko yhteiskunnan vastuullista toimintaa — niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

”Näkisin organisaatiomme etuna, että oman toimintamme lisäksi voimme auttaa asiakkaitamme ja yhteiskuntaa toimimaan entistä vastuullisemmin. Voisi sanoa, että yhteiskunta on meidän asiakkaamme”, kiteyttää Juhana.

 

Tutustu Ilmatieteen laitoksen vastuullisuustyöhön organisaation verkkosivuilta.

Natalien henkilökuva

Kirjoittaja

Natalie Alén

Korkeakouluharjoittelija, Valtiokonttori

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *