Tietojohtamisessa fokus on usein siinä, miten organisaatiot kehittävät tiedonkäsittelyään ja sen jalostamista päätöksentekoa varten. Miten järjestetään ja kuvataan tietolähteitä ja rakennetaan kojetauluja johdon käyttöön. Tämä kaikki on toki tärkeää ja tarpeellista, mutta ehkä vähemmälle huomiolle on jäänyt yksittäisen asiantuntijan tai esimiehen näkökulma.
Valtionhallinnossakin on erilaisissa tehtävissä ja rooleissa lukuisia kehittäjiä, joiden työnä on luoda uusia palveluita tai kehittää muutoin virastojen toimintaa. Heille on yhteistä se, että he toimivat usein rajapinnoilla eri verkostoissa ja niiden välillä. He tekevät työtä uuden ja kehkeytyvän kanssa, jota ei vielä ole kunnolla sanallistettu.
Kehittäjän työssä tiedolla on valtava merkitys. He ovat tietotyöläisiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuinka hyvin sitten he hahmottavat oman tietoympäristönsä? Miten sen kehittämisen laita on? Voiko kehittäminen onnistua, jos tietoympäristössä on puutteita?
Tietoympäristöä voidaan hahmottaa monellakin tapaa. Se voidaan jakaa esimerkiksi sen mukaan, mistä ja miten tieto on saatavissa. Osa tiedosta on kehittäjän henkilökohtaista tietoa. Se liikkuu kehittäjän mukana työnantajalta tai verkostosta toiseen. Kehittäjän omat tietovarannot ovat osin tietoisia ja dokumentoituja ja osin tiedostamattomia. Hän on vuosien varrella oppinut monenlaista ja kerännyt tietolähteitä tarpeitaan varten. Esimerkiksi sosiaalisen median profiilit ovat tälläisiä henkilökohtaisia tietolähteitä.
Toisaalta tietoa sitoutuu verkostoihin ja työyhteisöihin. Tämä tieto on kehittäjän käytössä usein jäsenyyden tai tuttavuuden kautta. Eri tietolähteisiin pääsee käsiksi, kun tuntee oikeat henkilöt ja voi kysyä heiltä apua. Samalla tavalla omat tietolähteet ovat vastavuoroisesti muiden käytössä. Oman työyhteisön sisällä eri tahoilla on tärkeä tuntea oikeat henkilöt ja tietää, keneltä kannattaa kysyä mitäkin.
Kolmas taso tietoympäristössä ovat rakenteet. Tieto siitä, mitä tietoa mikin organisaatio kerää ja miten se sitä julkaisee. Esimerkiksi osaaminen käyttää Tilastokeskuksen tai kirjastojen aineistoja kuuluvat tähän kategoriaan. Kokenut kehittäjä tietää, missä tuotetaan käsillä olevan ilmiön kannalta relevanttia tutkimusta ja tilastoja. Tietolähteet syntyvät rakenteiden kautta ja niiden tunteminen on tärkeä osa tietoympäristöä.
Kyse ei ole vain pääsystä tietolähteisiin esim. tilastotietoon tai artikkeleihin. Kyse on myös tiedon konteksteista. Verkostojen ja tuntemisen kautta saamme tietoa myös tiedon merkityksestä ja kontekstista. Tieto kun ei itsekseen vielä ole riittävää ilman että ymmärrämme sen synnyn ja käyttämisen. Tiedon yhdistely ei ole mahdollista ilman oikeita kysymyksiä ja niitä voidaan luoda yhdessä.
Kehittäjä tarvitsee työssään tietoa paljon. Kyse on omasta tietopääomasta, verkostoissa toimimisesta sekä rakenteiden tuntemisesta. Lisäksi on oltava kriittisyyttä. Luottamus on välttämätöntä, jotta tiedon kanssa voi toimia. Harvoin on aikaa porautua vaikkapa artikkeleissa käytettyyn kirjallisuuteen tai tutkimusaineistoon. Luottamus nopeuttaa, mutta siinä piilee myös riskinsä. Aina ei tieto ole totta. Kehittäjäkin saattaa uskoa helpoiten niitä lähteitä, jotka vahvistavat hänen ennakkokäsityksiään. Tietokriittinen kehittäjä osaa ottaa huomioon tiedon kontekstin ja arvioida tiedon luotettavuutta käsillä olevan tehtävän kannalta.
Yliopisto-opinnoissa käytetään aikaa tietoympäristön rakentamiseen ja tietokriittisyyden opiskeluun. Siellä rakennetaan paitsi omaa tietopääomaa, myös tutustutaan ihmisiin ja tiedon tuottamisen rakenteisiin. Entä kun tiedeyhteisöstä siirrytään työelämään? Miten paljon kehittäjät reflektoivat omaa tietoympäristöään ja tunnistavat sen kehittämiskohteita? Käydäänkö teemasta keskustelua työyhteisöissä? Entä esimerkiksi kehityskeskusteluissa? Pitäisikö tietojohtamisen kontekstissa kääntää keskustelua myös yksilön tasolle tietoympäristön käsitteen kautta?
