Monimutkaisten ongelmien ratkaisemisessa ei voi olla törmäämättä Oregonin malliin. Osavaltio on jo 1980-luvulta lähtien rakentanut toimintamalleja ympäristökiistojen ratkaisemiseksi. Ajan myötä samoja menetelmiä on hyödynnetty muidenkin mutkikkaiden ongelmien käsittelyyn. Oregonin kokemuksista voisi ottaa oppia myös Suomessa, sanoo Itä-Suomen yliopiston ympäristökonfliktien ratkaisun professori Lasse Peltonen.
Lasse Peltonen tutustui Oregoniin jo lukiolaisena vietettyään siellä vaihto-oppilasvuoden. Myöhemmin hän on tutustunut konfliktien käsittelyn ja monenvälisen yhteistyön menetelmiin, jota osavaltiotasolla toteutetaan.
Oregonin malli sai alkunsa, kun laajoja metsäalueita suojeltiin hakkuilta täpläpöllön asuinalueina. Se merkitsi suurta muutosta osavaltiossa, jonka elinkeino nojasi pitkälti metsään.
– Metsien suojeleminen aiheutti repiviä ristiriitoja. Suojeleminen oli velvoittavaa liittovaltion mailla, joita on Oregonissa paljon. Suojelupäätöksillä oli kauaskantoisia seurauksia, koska metsien käyttö antoi työtä monille ihmisille. Kun ristiriidat kärjistyivät, oivallettiin, että konfliktinratkaisun menetelmiä tarvitaan sekä paikallisyhteisöissä että osavaltion tasolla, Peltonen kertoo.
1990-luvulta lähtien luonnonvara- ja ympäristökiistoja on soviteltu paikallisissa ’kollaboratiiveissa’, joiden toimintaa tuetaan nykyään osavaltion veikkausvoittovaroin. Varhaiset tulokset olivat kannustavia ja yhteistyön mallit levisivät. Asioita pystyttiin ratkomaan niin, että eri osapuolet kokivat tulleensa huomioon otetuiksi päätöksiä tehtäessä.
Samat ongelmat kuin muuallakin
Oregonissa on tietynlaista yhteen hiileen puhaltamisen henkeä, jonka ajatellaan juontavan juurensa muuttajien ’pioneerihengestä’ alueen asuttamisessa 1800-luvulla. Oregon ei kuitenkaan ole mikään lintukoto. Esimerkiksi kaupunkien ja maaseudun keskinäinen jännite on suurempi kuin Suomessa. Maaseutu on konservatiivien ja kaupungit liberaalien aluetta, ja myös Oregonissa kahden pääpuolueen kannattajien keskinäinen keskustelu on muuttunut hyvin vaikeaksi.
– Oregonissa tehtiin suuri oivallus, kun osavaltio otti vastuuta sovittelun ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun menetelmien kehittämisestä. Perustettiin erityinen osavaltion sovittelutoimisto, joka pyöritti kahta sovitteluohjelmaa, yksityis- ja julkisluonteisten kiistojen sovitteluun. 2000-luvun alussa nämä ohjelmat siirrettiin osavaltion hallinnosta yliopistojen sisään, mutta toiminta on jatkunut ja kehitystyö on synnyttänyt rautaista konfliktinratkaisun osaamista.
Lasse Peltonen on varma, että Oregonin malli sovittelusta sopisi myös Suomeen.
Peltonen on erityisen kiinnostunut Suomessa melko tuntemattomasta julkisluonteisten ristiriitojen sovittelusta (public policy mediation), jonka piiriin myös ympäristö- ja luonnonvarakiistojen ratkaisu kuuluu. Yhdysvalloissa julkisluonteisten kiistojen sovittelu sai potkua 1990-luvulla liittovaltion lainsäädännöstä, joka velvoitti julkishallintoa edistämään vaihtoehtoisten riidanratkaisun menetelmien hyödyntämistä omassa toiminnassaan.
Peltonen kävi perehtymässä viimeksi Oregonin malliin kesällä 2018. Hän on sitä mieltä, että mallista voitaisiin ottaa oppia myös Suomessa.
– Olin mukana toteuttamassa Iijoen vesistövisioprojektia 2015-2018, jonka lähtökohtana olivat suuret näkemyserot joen energiakäytön ja kalastuskäytön välillä. Vesistövisiotyössä fasilitoimme sidosryhmäyhteistyötä Oregonista saaduilla opeilla, ja asioissa päästiin uudella tavalla eteenpäin. Iijoen vanhaa uomaa on kehitetty yhteistyössä ja vaelluskalojen kohtalo näyttää valoisammalta. Keskeiset toimijat sitoutuivat hankkeen päätyttyä vesistövision toimeenpanoon omalla rahoituksellaan.
Eri toimijat tasavertaisina
Lasse Peltonen näkee merkittävän eron Suomen ja Oregonin välillä siinä, millaiseksi valtion rooli ymmärretään. Oregonissa osavaltion täytyy selvemmin lunastaa oma paikkansa ongelmien ratkaisussa. Ihmiset kiinnittyvät paikallisiin yhteisöihinsä vahvemmin kuin valtioon. Yhteistyöhön ajaa myös vaatimus koota resursseja hankkeisiin muualtakin kuin veronmaksajilta.
Suomessa valtio määrittelee edelleen marssijärjestystä.
Suomessa taas valtio määrittelee edelleen marssijärjestystä, eikä ole tottunut neuvottelemaan muiden osapuolten kanssa. Ongelmanratkaisussa luotetaan lakiin ja sen toimeenpanoon. Muiden toimijoiden osallistuminen jää usein muodollisen kuulemisen asteelle. Mitä vähemmän itsestään selväksi käy valtion rooli, kyky ja resurssit ratkoa ongelmia, sitä kiinnostavammaksi muuttuvat mallit, jotka perustuvat valtion, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan aitoon yhteistyöhön. Intressien yhteensovittamisessa tarvitaan enemmän sekä-että-ajattelua, jossa otetaan huomioon eri toimijoiden tarpeet.
Oregonin oppeja Suomeen
Lasse Peltonen vetää Strategisen tutkimuksen neuvoston CORE-hanketta, joka tutkii yhteistoiminnallisia menetelmiä ympäristöpäätöksenteossa.
– Hankkeen puitteissa järjestettiin 25 eri hallinnonalan ihmiselle Oregonin National Policy Consensus Centerin asiantuntijoiden vetämä 2+2 päivää koulutus siitä, kuinka sidosryhmäyhteistyötä tehdään ja ristiriitoja ratkotaan. Palaute koulutuksesta oli erinomaista. Parhaillaan teemme selvitystä, kuinka nämä asiantuntijat ovat kyenneet omassa työssään hyödyntämään saamaansa oppia, Peltonen sanoo.
Peltonen muistuttaa, että kyse on systeemisestä muutoksesta eli siitä, miten eri hallinnonalat haluavat muuttaa käsitystä itsestään ja toimintatavoistaan. Suomessa valtion rooli sovittelun ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun järjestämisessä voisi olla luonteva, sillä valtio nauttii Suomessa kansalaisten luottamusta. Yhdysvalloissa valtiotaso mielletään usein negatiiviseksi toimijaksi, joka rajoittaa pyhänä pidettyä yksityisomistusta.
Kuvaavaa Oregonille on tämä esimerkki: Kun luonnonsuojelukiistat Oregonin itäisellä maaseudulla olivat hurjimmillaan, osavaltion ulkopuolelta tuli aseistettu aktivistijoukko, joka valtasi metsähallituksen luontokeskuksen ja vaati, että karjatilallisten maanomistusoikeutta ei saa loukata. Vastoin valtaajien odotuksia paikalliset tilalliset kuitenkin kehottivat pyssymiehiä poistumaan osavaltiosta, sillä heillä on käynnissä toimiva neuvotteluprosessi, jonka uskottiin tuottavan paremman lopputuloksen kuin asein esitettävät vaatimukset.
Teksti: Heikki Hakala Kuvat: Pixabay ja CORE-hanke