Hyppää sisältöön

Artikkelit

Valtorin lukuisilla ICT-hankinnoilla kustannussäästöjä – lisäarvoa asiakkaillemme

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori tuottaa valtion toimialariippumattomat ICT-palvelut. Palveluiden tuotanto edellyttää merkittäviä ICT-laite- ja..

Tuotot kattoivat 72 % valtion maksullisen toiminnan kuluista

Vuonna 2019 valtion maksullisen toiminnan tuotot olivat yhteensä 1,65 miljardia euroa, mikä kattoi 72 %..

Vastuullisuusraportointi – talkoot, joissa myös maailman tarkastusvirastot ovat mukana

Vastuullisuusraportointi on viime aikoina puhututtanut tarkastusvirastoja ympäri maailman. Taustalla on tarkastusvirastojen kansainvälisen kattojärjestön INTOSAIn strategia,..

Oppeja, ideoita ja protoja tiedolla johtamisesta

Tiedolla johtamisen palvelumuotoiluprojektissa ideoitiin tapoja, joilla tiedolla johtamisesta tulisi luonnollinen osa kaikkien valtiolla työskentelevien työtä…

Valtionhallinnossa miehet ovat isyysvapailla keskimäärin 25 päivää.

Valtiolla miesten perhevapaiden suosio vielä melko vähäistä

Vuonna 2019 valtiohallinnossa työskennelleet miehet olivat isyysvapaalla yhteensä 43 712 kalenteripäivää, josta suurin osa, eli..

Hankinta-Suomi lisää julkisten hankintojen vaikuttavuutta

Suomen julkisten hankintojen volyymi on vuositasolla arvioituna noin 35 miljardia euroa. Tämä tuo mahdollisuuksia julkisen..

Analyytikot muovaavat hankintatiedon hyödylliseksi

Hanselissa on työskennellyt analyytikoita pian viiden vuoden ajan. Neljästä analyytikosta ensimmäisenä taloon tuli Juho Pursimo,..

Mistä moti maanantaihin?

On taas maanantai. Viriilit asiantuntijat virkistyvät etäkonttoriensa moskamastereillaan ja etsivät lounasrakoa palaveriputkiensa välin. Vaan mitkä..