Hyppää sisältöön

Artikkelit

Kaiku-palkinto 2024 finalisti: Tahtoa, tietoa, toivoa ja tekoja

Alussa oli neljä perustajajäsentä: Senaatti, Suomenlinnan hoitokunta, Uudenmaan ELY-keskus ja Valtiokonttori. Nyt yhteistyöverkostoon kuuluu jo..

Kaiku-palkinto 2024 finalisti: Selkokuvilla ja suurella sydämellä parempaa palvelua

Tullin aloitekanavaan tipahtanut aloite sysäsi alkuun kunnianhimoisen kehitysvirran, jolle ei näy loppua. Selkokuvakokeilusta alkanut hanke..

Kaiku-palkinto 2024 finalisti: Pienistä valokeiloista isoihin valonheittimiin

Työsuojelu on riskienhallintaa, mutta miten sitä voisi toteuttaa nykyistä vaikuttavammin, tehokkaammin ja sujuvammin? Digi- ja..

Video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Suomen ympäristökeskus Syke lähti kehittämään työturvallisuutta ja perehdytyskäytäntöjä uudella tavalla. Keinoksi valittiin videot ja animaatiot,..

Työsuojelun yhteistyöryhmä ja -verkosto

Työsuojelun yhteistyöryhmä tukee valtion työsuojeluhenkilöstön verkostoitumista ja työsuojelutoiminnan kehittämistä. Valtion työsuojelupäälliköistä ja -valtuutetuista koostuva yhteistyöryhmä..

Kohti ketterää kehitystä ja sujuvampia hankkeita

Fimea tarttui ketterään kehittämiseen uudella otteella. Moottorina toimi tahtotila kehittää it-hankkeiden läpivientiä kolme johtotähteä mielessä…

Työpahoinvoinnista työhyvinvointiin

Kun työpaikalla väkivallan uhka on aina läsnä, työn psyykkinen ja fyysinen kuormittavuus ovat arkea. Pyhäselän..

Kuvassa oikeuden jumalattaren veistos

Sosiaalinen vastuullisuus ja Leave no one behind -periaate oikeusministeriön kestävyystyön näkökulmina

”Oikeusministeriössä sosiaalinen vastuullisuus on ollut tulokulma vastuullisuuteen, vaikka kytkökset kestävyyden osa-alueiden välillä voidaankin nähdä selkeästi…