Hyppää sisältöön

Artikkelit

Valtionavustustoiminnan vaiheet

Valtionavustustoiminnan kehittämisen valmennukset jatkuvat

Valtionavustustoiminta on merkityksellistä Valtionavustukset ovat merkittävä keino vastata ja kehittää ratkaisuja yhteiskunnallisiin ilmiöihin liittyviin tekijöihin,..

Digitaalisuus ja tekoäly pohdituttavat vastuullisuusraportoinnin maailmassa

På svenska nedan Sanonta kuuluu, että elefantti syödään pala kerrallaan. Ei välttämättä vastuullisin toimintatapa norsujen..

Työ 2.0 Lab muutti Pasilaan – mikä muuttui, mikä jatkuu, mikä uudistuu

Työ 2.0 Labin fyysisen tilan muutto Yliopistonkadulta Pasilaan tuo mukanaan joitakin muutoksia tilan käyttöön ja..

Työsuojelu on riskienhallintaa – miten tämä toteutettaisiin nykyistä tehokkaammin ja vaikuttavammin?

Suunnilleen tällaista kysymystä pyöritimme mielessämme yhteisesti eri valtion virastojen kesken. Toteutamme kaikki omalla tavallamme erilaisia..

Miten voimme lisätä yhtäaikaisesti hyvinvointia ja säästöjä?

Julkista keskustelua seuraamalla ei voi välttyä johtopäätökseltä, että hyvinvoinnin lisääminen edellyttää aina lisää resursseja julkisissa..

Kertakäyttövaltio

Pikkupoikana kävin isäni kanssa viemässä roskia avokaatopaikalle. Elettiin 80-luvun alkua ja maaseudun jätehuollossa ei vielä..

Demokratia tuottaa resilienssiä – ja se on pelastettavissa

Miten yhteiskunnallinen resilienssi ja demokratian tulevaisuus kuuluvat yhteen? Miten yhdistelmä tällä hetkellä voi ja mihin..

Tekoäly saa pilvetkin siirtymään

Vaikka tekoäly on ollut Suomen ympäristökeskuksessa arjen työkalu jo pitkään, valtiovarainministeriön erityisrahoitus sai aikaan digiloikan…