Kun Metsähallituksen viestintäjohtaja Terhi Koipijärvi kirjoitti uratarinansa, sen punaiseksi langaksi kietoutuivat sanat naiseus, rakkaus, intohimo ja rohkeus. Jokaisella ihmisellä, tapahtumalla ja sattumallakin on ollut paikkansa siinä matkassa, joka on tehnyt Terhistä Terhin.
Terhi osallistui HAUSin Tulevaisuuden johtajat -koulutukseen syksyllä 2018. Kurssin osallistujat tekivät historiaa, sillä ohjelmassa hyödynnettiin ensimmäistä kertaa valtionhallinnossa tarinoiden voimaa johtajuuden kehittämisessä.
– Oman uratarinan kirjoittaminen pisti kelaamaan koko elämää taaksepäin. Koin kirjoittaessa tunteikkaita hetkiä, kun esiin nousi herkkiä ja kovia paikkoja, ylä- ja alamäkiä, voittoja ja tappioita, onnellisia muistoja ja onnistumisia. Harjoitus antoi eväitä myös tulevaisuuteen, Terhi kertoo.
– Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen kävi kurssillamme kertomassa oman tarinansa, mikä teki vaikutuksen. Tarina oli ammatillisesti kiinnostava, mutta ennen kaikkea se, että hän käveli eteemme ja kertoi tarinansa takki auki, oli hieno veto. Se kannusti tekemään oman tarinankin samoista rehellisistä ja avoimista lähtökohdista elämäntilanteet ja tunteet analysoiden.
Millainen on Terhin tarina? Lähdetään tutustumaan.
Metsäherrahaave vei miesvoittoiselle alalle
Uratarina voisi alkaa sanoilla, ”olipa kerran pikku-Terhi”, jonka isä työskenteli metsäfirmassa päällikkönä ja jonka perheellä oli aina ollut omaa metsää. Terhi harrasti kilpajuoksua, näyttelemistä ja hevosia, mutta kotikaupungin metsäteollisuus ja metsäherratkin tekivät vaikutuksen. Terhissä heräsi metsäherrahaave.
Halusin ammatin, joka ei ollut perinteinen naisen ammatti.
Metsäammattilaisen uran hän valitsi lukioiässä. Koska yliopiston ovet eivät auenneet ensimmäisellä yrityksellä, Terhi lähti Jämsänkosken metsäkonekouluun metsätalouden perusoppiin. Koulusta ammennettuja oppeja Terhi pitää tulevaa uraansa ajatellen merkittävinä. Niitä tarvittiin myöhemmin kenttätöissä kehittyvissä maissa, mutta myös oman uskottavuuden kannalta metsämiesten maailmassa.
Toisella yrityksellä Helsingin yliopiston maa- ja metsätieteellisen tiedekunnan ovet avautuivat. Muutamaa vuotta myöhemmin Terhistä tuli metsänhoitaja, mikä merkitsi yhden ison haaveen toteutumista.
– Vasta myöhemmin huomasin, että halusin ammatin, joka ei ollut perinteinen naisen ammatti, Terhi sanoo.
Ryynäämisvuodet tekivät Terhistä hyvän jätkän
”On ollut haastavaa olla naisena miesvaltaisella alalla. Tänä päivänä olen aiempaa vahvempi, mutta en vieläkään siedä tytöttelyä ja ruotuun laittamista”, Terhi Koipijärvi pohtii.
Terhi opiskeli yläasteelta lähtien venäjää. Kiinnostus kieltä ja salaperäistä Neuvostoliittoa kohtaan osoittautui metsän tavoin toiseksi työelämää ohjanneeksi valinnaksi. Terhi teki töitä Venäjän kauppaan erikoistuneessa kauppahuoneessa, mutta veri veti Venäjälle – siitäkin huolimatta, että silloinen työnantaja oli sitä mieltä, että bisnekset hoidetaan venäläisten kanssa miesten voimin.
Terhin iloksi suomalainen puunhankintayritys ja Venäjän kaupan veteraani Thomesto Oy palkkasi töihin. Pian juuri avioitunut nuori vaimo jo reissasi Venäjällä ja sen syrjäisissä metsäkylissä.
Ryynäämisvuodet Venäjällä korvasivat tavallaan armeijan.
– Roudasimme puuta, perustimme hakkuuyrityksiä, tarkistimme leimikoita ja kehitimme kestävää metsätaloutta. Koulutin metsureita, toimitin maahan käytettyjä metsäkoneita, tulkkasin ja tein tietenkin naisena aina kokousten pöytäkirjat, Terhi kertoo.
Terhi liikkui yöjunilla, resiinalla, Volgalla ja helikopterilla, yöpyi vaatimattomissa kortteereissa oma makuupussi mukanaan. – Nämä ryynäämisvuodet tekivät minusta hyvän jätkän. Ne myös tavallaan korvasivat armeijan, joka on edelleenkin metsäalalla tärkeä puheenaihe, Terhi pohtii.
Ei kiitos reippaalle tytölle ja tsupparimeiningille
Venäjän kansan köyhyys ja kestävän metsätalouden haasteet sytyttivät Terhissä vastuullisuuden kipinän. – Lähdin selvittämään puun alkuperää, sen laillisuutta ja kestävyyttä. Tästä kasvoi se juttu, joka kehittyi myöhemmin yhä laajemmaksi yritysvastuun rakentamiseksi ja kehittämiseksi metsäsektorilla.
Tie vei Venäjältä Ruotsiin, kun Thomesto Sverige Ab:n toimitusjohtaja palkkasi Terhin Tukholmaan. Täältä käsin Terhi pääsi toteuttamaan ympäristöagendaa laajasti yrityksen toimintamaissa Baltiassa ja Venäjällä.
Emme me pärjää ilman Terhiä!
– Venäjällä ja Ruotsissa minut otettiin aina vastaan reilusti sukupuoleeni katsomatta. Muistan, kun suuren ruotsalaisen metsäfirman isopomo soitti ja sanoi, ettemme pärjää näissä tuontipuuasioissa ilman sinua. Olihan sitä sitten lähdettävä auttamaan, Terhi nauraa.
Pari vuotta Ruotsissa vahvisti tasa-arvoajattelua ja voimaannutti. – En ollut enää se aiempi reipas tyttö, vaan enemmän oman arvonsa tunteva ammattilainen. Suomeen palattuani huomasin, että sama reipastyttö- ja tsupparimeininki jatkui. Olin palaamassa lähtöruutuun.
Uusia tuulia kansainvälisyyden kaipuussa
Uusi vuosituhat alkoi ja samalla uusi luku Terhin uratarinassa, kun Metsäliitto haki laatu- ja ympäristöpäällikköä kansainväliseen puukauppaan. Myöhemmin Terhi kuuli, että talossa oli vakavasti mietitty, voiko naisen palkata kyseiseen työhön. – Naiseus loi taas suorituspaineita. Se oli rasittavaa, mutta samalla se lisäsi onnistumisen nälkää, Terhi kuvailee.
Nälkää ruokittiin mahdollisuuksilla kasvaa päälliköstä johtajaksi, yhä vastuullisemmilla töillä ja johtoryhmäpaikoilla. Metsäliittoon rakennettiin koko konsernia yhdistävä ympäristö- ja vastuullisuusorganisaatio, jota Terhi johti.
Matkan varrelle mahtui paljon onnistumisia, mutta eteen pöllähti myös sellaisia tuulia, jotka pistivät johtoryhmissä avoimesti muutosjohtajana toimineen Terhin miettimään asioita uusiksi. Työ oli alkanut muuttua yhä kotimaisemmaksi, koska mielenkiintoisista kansainvälisistä hankkeista oli luovuttu. Terhi huomasi myös haluavansa johtaa muutoinkin kuin Excel-taulukoilla ja numeroilla.
Oli jälleen uuden siirron aika, joka vei kohti globaalia seikkailua.
Lähdimme pelastamaan planeettaa ja ihmisiä
– Stora Enson johto näki vahvuuteni. Tässä firmassa sai pursuta, olla oma itsensä ja innostua. Ilokseni myös vastuullisuusagenda oli vahvasti mukana johtamisessa. Olin globaali vastuullisuusjohtaja ja täysin liekeissä.
Yrityksen silloinen toimitusjohtaja Jouko Karvinen oli antanut ison lupauksen: Stora Enso pelastaa planeetan ja ihmiset. Samaan aikaan olivat alkaneet haastavat vuodet Aasian ja Etelä-Amerikan vastuullisuustyön jalkauttamisessa. Pian törmättiin maaoikeushaasteisiin Kiinassa ja Brasiliassa. Terhi sai tästä kaikesta lisää rohkeutta. Usko vastuullisuustyön strategisuuteen vahvistui.
Uuvuttava vuosi toi lisää rohkeutta.
Suunnitteilla oli isompaa bisnestä Pakistaniin, jossa vastuullisuusriskit olivat merkittäviä, kuten jäteveden alkeellinen jälkikäsittely, hankintaketjujen työolosuhteet ja lapsityövoima. Kaikesta hyvästä tehdystä työstä huolimatta yritys päätyi ”rikollisena” Ruotsin mediaan, joka valotti Pakistanin toiminnan vastuuttomaksi. Rahoittajat reittasivat yrityksen mustalle listalle ja edessä oli vuoden kriisi, jota Terhi siivosi parin tiimiläisensä kanssa.
– Se oli uuvuttava vuosi. Rajusta kritiikistä huolimatta tiesimme tekevämme oikeita ja vastuullisia asioita. Tähän saimme vahvistusta myös kansalaisjärjestöiltä. Kun yrityksen johto alkoi vaihtua uuden toimitusjohtajan myötä ja työnkuvani muuttui, oli taas muutoksen aika. En ollut enää liekeissä.
Tänään olen johtajana ison kuvan katselija
Terhi siirtyi resurssijohtajaksi Venäjän puubisnekseen. Hän pääsi taas reissaamaan Venäjälle vanhaan malliin ja oli kuin kala vedessä. Vuoden komennuksella lähti liikkeelle iso digihanke tuontipuun alkuperän ja hankinnan hallintaan. Venäjän vuosi oli Terhille myös ajatustauko, jona aikana syntyi kirja vastuullisesta johtamisesta Sarin Kuvajan kanssa.
Kun Metsähallituksessa haettiin viestintäjohtajaa, Terhi oli valmis uuteen hyppyynsä. – Aloitin uudet työt syksyllä 2017, jolloin talossa oli eletty vuosien murros ja oltiin matkalla kohti yhtä ja yhtenäistä Metsähallitusta. Tähän muutokseen minut kutsuttiin yhdeksi muutosjohtajaksi, organisaatiohistoriasta vapaana uutena veturina. Sain aloittaa puhtaalta pöydältä sekä tilaa tarttua ja tehdä.
Hallitus näytti Terhille vihreää valoa vastuullisuusohjelman rakentamiseksi. Työ imaisi jälleen mukaansa. Nyt Terhistä tuntuu, että hän on alkanut yhdistää kokemuksiaan ja osaamistaan työuralta kuin palapeliä.
– Tänään olen johtajana ison kuvan katselija. Vahvuuksiani ovat strateginen johtaminen ja vastuullisuusjohtaminen, toimivien tiimien rakentaminen ja joukkojen innostaminen. Jos ennen jouduin todistamaan omaa uskottavuuttani, nyt olen enemmän joukkuetta varten. Olen myös itsenäisempi kuin aiemmin. Olen vapaa tekemään omia valintojani, luotan pelottomasti tulevaisuuteen.
Ei työelämää ilman yksityiselämää
Terhi rakastui opiskeluaikoina arkkitehtiylioppilaaseen. – Hän on elämäni tärkeimpiä valintoja – tai onneksi hän valitsi minut. Sain lisää ilmaa keuhkoihini, kannustusta, optimismia ja tasa-arvoisen suhteen. Miehen, joka iloitsee aidosti vaimonsa menestymisestä.
– Kun työelämä riepotteli ja jouduin tosissaan koviinkin paikkoihin, kodin tuki oli suurin voimavarani. Vaikka välillä vauhti oli hurja ja matkustin paljon, minun ei tarvinnut tuntea esimerkiksi äitinä huonoa omaatuntoa. Rankkoina vuosina hevoseni Brave Enough oli ehdoton stressin laukaisija. Hevosmiestaitojen kehittäminen vei eteenpäin myös johtamistaitoja.
En voisi tehdä työtä ilman rakkautta.
– Työ on iso osa elämääni. Sen huomaa lomalla, jolloin työstä irrottautuminen vie aikansa. Työelämä ja muu elämä nivoutuvat toisiinsa eikä minulla ole edes tarvetta irrottaa niitä toisistaan. Arvostan sitä, että saan tehdä merkityksellistä työtä. Sitä en kuitenkaan voisi tehdä ilman rakkautta ja kotoa saamaani arvostusta.
Tämä tarina ei pääty sanoihin ”sen pituinen se”. Matka ja tarina jatkuvat.
Teksti: Sari Okko | Kuvat: Veikko Somerpuro
Lue myös: Johtajat omien tarinoidensa kertojina