Resilienssi ei ole asiana mystinen, vaikka se saattaa kuulostaa kryptiseltä. Se on hyvinvoinnin osatekijä, se on kaikkialla ja sillä on monta tasoa. Juuri nyt se on myös erittäin ajankohtainen. Psykoterapeutti ja työnohjaaja Krisse Lipponen käsittelee aihetta ekologisen resilienssin näkökulmasta.
Resilienssin käsite puhuttaa yhä enemmän julkisessa keskustelussa. Niin tarpeellista kuin keskustelu asian ympärillä onkin, sitä vaikeuttaa itse käsite.
”Resilienssi on ilmiönä tunnettu ja olemassa. Emme kuitenkaan välttämättä tunnista sitä, koska asialle ei ole löytynyt osuvaa suomenkielistä sanaa”, Lipponen sanoo.
Mitä kaikkea resilienssillä oikein tarkoitetaan?
”Resilienssi on hyvinvoinnin lähde ja elinvoiman säie. Koska maailma tarjoaa aina vaikeuksia, resilienssi on niiden rakentavaa kohtaamista. Kaiken onnellisuuden ja hyvän elämän ytimessä meillä pitää olla kykyä kohdata hankaluuksia ja selvitä niistä, mutta ei yksin”, Lipponen kuvailee.
Resilienssi on kykyä selvitä paineisista tilanteista ja säilyttää toimintakyky muuttuvissa oloissa. Se on muuntojoustavuutta, tokenemiskykyä, avunpyytämistä ja yhdessä tekemistä. Resilienssi yhdistetään usein yksilöihin, mutta se liittyy oleellisesti myös työyhteisöihin, yhteiskuntaan ja kansainvälisiin kytköksiin.
”Meillä on Suomessa vahva itseselviämisen perinne. Sitä edustava sisu on lähellä resilienssiä, mutta se on yksi juonne sen sisällä. Sisu on usein jääräpäistä itsekseen selviämistä – sitä, että kuollaan yksin pellolle sen sijaan, että pyydettäisiin naapuri avuksi tai käytettäisiin terveyskeskuksen palveluja. Resilienssi on sitä, että pyydetään apua, hyödynnetään tarjolla olevia resursseja, selvitään yhdessä.”
Vesihuolto on yksi olennainen resilienssin tekijä
Lipponen edustaa resilienssikäsitystä, jota kutsutaan ekologiseksi resilienssiksi, joka tapahtuu ihmisen toimintaympäristössä. Suomessa vielä tuntematon tutkimuksen ala perustuu unkarilaisen professorin, Michael Ungarin, tutkimukseen resilienssistä globaalina ilmiönä erilaisissa yhteiskunnissa.
”Toimintaympäristöön vaikuttavat sekä tarjolla olevat rajoitteet että resurssit. Rajoite voi olla esimerkiksi laki ja resurssi puhdas vesi. Kuinka paljon säästämmekään aikaa, rahaa ja vaivaa, kun meidän ei tarvitse lähteä ostamaan vettä kaupasta tai hakemaan sitä kaivosta. Tätä ei ehkä tule ajatelleeksi, mutta asialla on merkittävä vaikutus resilienssiin”, Lipponen kertoo.
Otetaan avuksi professori Ungarin esimerkki, joka vie Saharan etelänpuoleiseen Afrikkaan. Koska ilmastonmuutos on kuivattanut ympäristöä merkittävästi, vedenhakumatkat ovat pidentyneet. Ja koska vedenhaku on tyttöjen työtä, he eivät pysty enää käymään koulua. Lisäksi tytöt altistuvat vedenhakumatkoillaan seksuaaliselle hyväksikäytölle.
Mitä tekemistä resilienssillä ja koululla on keskenään?
Koulu on yksi suurimmista resilienssiä tuottavista tekijöistä. Koulu tuottaa oppimista ja osaamista sekä kokemusta siitä, että voin oppia, selvitä haasteista. Koulu tuottaa myös ihmissuhteita, vertaissuhteita ja aikuissuhteita, jotka ovat mahdollisia avaimia selviämiseen. Kaikki tämä vaikuttaa afrikkalaisten tyttöjenkin elämään.
”Vaikka resilienssille ei ole yhtä hyvää suomenkielistä termiä, asia ei ole mystinen. Kun käsitettä avaa, alkaa ymmärtää, kuinka tärkeästä ja merkittävästä asiasta on kyse”, psykoterapeutti ja työnohjaaja Krisse Lipponen Taitoba Oy:stä korostaa.
”Jos tilannetta ajatellaan yksilökeskeisen resilienssin näkökulmasta, lähtisimme treenaamaan tyttöjen vahvuuksia ja opettamaan heitä juoksemaan kovemmin, jotta vedenhausta selvittäisiin lyhyemmässä ajassa. Mutta jos asiaa ajatellaan ekologisen resilienssin näkökulmasta, meidän pitäisi parantaa vesihuoltoa sekä ennen kaikkea tyttöjen ja tyttöjen koulunkäynnin arvostusta”, Lipponen sanoo.
”Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ihmisillä on ollut oikeus koulutukseen, työterveyshuoltoon ja lasten päivähoitoon. Tuskin kukaan helsinkiläinen, joka vie lapsensa aamulla päiväkotiin, kuitenkaan ajattelee, että nyt Helsingin kaupunki tukee minun resilienssiäni, vaikka näinhän se on.”
”Koko sosiaali- ja terveydenhuoltoala on mieletön resilienssitekijä, mutta nyt sitä valitettavasti murennetaan minkä pystytään. Sama koskee loistavaa peruskoulumme, joka on tuottanut valtavasti resilienssiä ja parantanut ihmisten lähtökohtia elämään”, Lipponen tuumii.
”Suomessa on iso määrä ihmisiä, jotka eivät ole avun arvoisia”
Kaiken resilienssin takana on merkityksellisyys – se, että ponnistelu koetaan tärkeäksi ja arvokkaaksi. Silloin kestetään hankaluuksia ja uskotaan tekemiseen, vaikka se olisi hankalaa ja vaikeaa.
”Ihmisen tulee saada kokea olevansa tärkeä – tuntea, että häntä arvostetaan ihmisenä, että hänellä on väliä ja hän on avun arvoinen. Tätä tapahtuu sekä työyhteisöissä että yhteiskunnassa”, Lipponen korostaa.
”Jos ajatellaan hallitusta ja säästöjä, mitä se kertoo? Minulle se kertoo ainakin sitä, että meillä on Suomessa iso määrä ihmisiä, joille hallitus viestii toimillaan, etteivät he ole avun arvoisia. Moni maahanmuuttaja ja kantasuomalainen tuntee olevansa tänä päivänä vain kustannuserä, koska heille viestitetään, että älä vain yritä tehdä itseäsi tärkeäksi tässä yhteiskunnassa.”
”Meillä on päivähoidon, opetuksen ja terveydenhuollon kriisi. Vaikka työ on usein tekijöilleen merkityksellistä, he eivät enää koe, että työtä arvostettaisiin. Näin säästöt ja julkinen kuva heikentävät heidän selviytyvyyttään.”
”Yhteiskunnan ja valtion tasolla tarvittaisiin myötätuntoista politiikkaa”
Kun puhutaan ryhmästä tai yhteisöstä, empatiakyky on tärkeä osa resilienssiä. Empatia on ainakin osin sisäsyntyinen kyky, jota jokaisella ihmisellä on erilainen määrä. Se kehittyy ja kasvaa elämän myötä, kuten muutkin kyvyt. Mutta jos kasvaa ympäristössä, jossa kykyä tueta, potentiaali ei kehity.
Yksilökeskeinen resilienssi saattaa Lipposen mukaan olla joskus kaukana empatiakyvystä. Kyse voi olla siitä, miten minä voitan kaikki muut menestymällä parhaiten, tienaamalla eniten tai vaikka voittamalla kaikki juoksukilpailut. Yhteisössä tarvitaan sosiaalista resilienssiä, joka ei keskity vain omaan menestymiseen.
”Yhteiskunnan ja valtion tasolla tarvittaisiin myötätuntoista politiikkaa. Tällaista käsitettä ei kai vielä tunneta, mutta sitä voisi lähteä kehittämään. Myötätuntoisessa politiikassa päätökset tehtäisiin siten, että ne on pyritty miettimään kaikkien osapuolten näkökulmasta oikeudenmukaisesti ja mahdollisimman hyvin. Näin laajennetaan myötätunnon piiriä eikä ajeta vain yhden ryhmän etua.”
”Yhteisen tekemisen voimasta kertoo sodanjälkeinen aika. Ainakin jälkikäteen voi romanttisesti ajatella, että silloin isolla osalla kansasta oli kokemus siitä, että minulla ja meillä on väliä yhteisessä projektissamme rakentaa Suomea, ponnistella yhdessä. Tänä päivänä meiltä puuttuu yhteinen eetos.”
Summa summarum: tätä on yhteiskunnan resilienssi
Yhteiskunnan tasolla resilienssi on sitä, että yhteiskunta voi ikään kuin ponnahtaa takaisin (bounch back ability). Sopeudumme, mukaudumme, siedämme vaikeuksia ja löydämme uusia tapoja toimia vaikeissakin tilanteissa.
”Se tarkoittaa monialaista kyvykkyyttä. Meillä tulee olla yhteiskunnassa suuri määrä erilaisia kyvykkäitä toimijoita, yksilöitä ja yhteisöjä, jotka pystyvät reagoimaan erilaisiin tilanteisiin, olipa kyse ilmapuolustuksesta tai vaikeavammaisten lasten hoitamisesta”, Lipponen toteaa.
”Resilienssi on kykyä elää erilaisten jännitteiden kanssa ja sopeuttaa jatkuvasti toimintaansa. Resilientti yhteisö oppii navigoimaan kaiken keskellä ja löytää keinoja mennä eteenpäin. Oppiminen on tärkeää, sillä opimme kyvyistämme vasta, kun niitä haastetaan. Sitä kautta vahvistamme myös resilienssiämme.”
