Sidosryhmätyön osaajien verkosto

Verkosto tarjoaa vertaistukea, osaamisen jakamista ja yhdessä oppimista sidosryhmätyön parissa työskenteleville asiantuntijoille.

Yhteiskehittäminen ja yhteistyö sidosryhmien kanssa on noussut monessa virastossa keskeiseksi kehittämisen keinoksi. Ekosysteemäinen työ ja yhteishankkeet eri toimijoiden verkostoissa kuuluvat monen työhön. Yhtenäisiä sidosryhmäyhteistyön ja ekosysteemityön käytäntöjä ja työkaluja ei kuitenkaan ole vielä juurikaan käytössä. Verkoston tavoitteena on vertaistuen ja esimerkkien jakamisen lisäksi myös kehittää yhteiskehittämisen tapoja ja kulttuuria valtionhallinnossa.

Verkostoon osallistuu asiantuntijoita, päälliköitä ja johtajia, jotka työssään koordinoivat ja kehittävät sidosryhmäyhteistyötä. Sidosryhmäosaajien verkosto kokoontuu 3-4 kertaa vuodessa keskustelemaan yhteistyöteemoista ja käytännöistä. Tapaamisten aiheina ovat olleet muun muassa sidosryhmäyhteistyön suunnittelu ja seuranta, ekosysteemit ja osallisuus. Vetovastuu on kiertävä ja kokoonnumme sekä Teamsissä että läsnätilaisuuksissa. Verkosto syntyi spontaanisti vuonna 2023.

Verkostoon voit liittyä ottamalla yhteyttä sähköpostitse yhteistyo@vero.fi

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *