Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu alun perin helmikuussa 2020. Vietin tuolloin hiihtolomaa Malediivien rannoilla ja työskentelin satunnaisesti lähinnä vapaaehtoistöihini liittyen. Vaan miten tilanne muuttuikaan loppukeväästä, kun korona pakotti etätyöhön.
Hieman yli kymmenen vuotta sitten työskentelin kansainvälisessä teollisuusyrityksessä viestintäpäällikkönä. Iso osa työkavereistani oli ihmisiä, joita tapasin kerran kahdessa vuodessa, valtaosaa en silloinkaan. Tehtäväni Intranetin päätoimittajana pakotti minut ajattelemaan, kuinka Intranet toimii sisäisen viestinnän pääkanavana.
Käynnissä oli tuolloin ensimmäisten yhteisöllisten Intranet-työkalujen käyttöönotto. Ne olivat nykyisen Teamsin ensiaskelia. Ehdotin tuolloiselle esinaiselleni, että työskentelisin parin kuukauden verran kokonaan etänä. Minua kiinnosti tietää, miltä tuntuisi olla kaiken tavanomaisen kahvipöytäkeskustelun ulkopuolella. (Toki ajattelin silloin myös muuttavani talveksi Tansaniaan tai sydämeni mantereelle Afrikkaan, mutta se on toissijaista.) Muuttoa etätyöhön ei tullut, mutta ajatus jäi kytemään.
Kansa vaatii tasavertaista osallistumista
Viimeisen kymmenen vuoden ajan iso osa kokouksista on järjestetty etänä, mutta useimmiten niin, että osa on etänä ja osa on paikalla. Tämä on ehdottomasti huono järjestely. Parempi olisi, jos toimistollakin olevat liittyisivät kokoukseen eri huoneista tai vähintään omilta koneiltaan. Aikoinaan koulutusalalla pidin myös tärkeänä sitä, että etäkoulutukset järjestetään etänä kaikille. Ei niin, että kouluttaja paapattaa luokkahuoneessa ja laittaa pöydänkulmalle Jabran ja unohtaa etänä olevat opiskelijat.
Myös etäosallistujat ovat yleensä tavanneet muut in person. Tyypillinen ajattelutapamme on, että ensin kannattaa tavata luonnossa ja sitten vasta työskentely toimii verkossa. Minulla on tästäkin eriävä kokemus. Muutama vuosi sitten osallistuin muutaman kuukauden mittaiselle kurssille, jossa ryhmäytyminen onnistui erinomaisesti verkossa. Oli hämmentävää, kuinka erilaisen kuvan huomasin antaneeni itsestäni verkon välityksellä. Koin hallitsevani paremmin sen, millaisen mielikuvan minusta saa.
Istutaan sitten alas
Nykyisin työskentelen pari päivää viikossa etänä. Monesti sanotaan, että kotikonttorilla on helpompi keskittyä ja tuntea itsensä tuotteliaaksi. Itse harjoittelen myös sitä, kuinka uskallan hyödyntää myös luovan ympäristön ja antaa mielen haahuilla vapaasti.
Konttorilla on on helpompi pysäyttää toinen käytävällä ja kysyä pikainen kysymys tai pyytää pikaiselle kahville. Yritän välillä ihan tavoitteellisesti käydä syömässä tai kahvilla uusien ihmisten kanssa. Voisiko etänä kenties soittaa satunnaisia videopuheluita vapaina vilkkuville työkavereille?
Tehokas etätyöskentely vaatisi uudenlaisia käytäntöjä myös ryhmähengen ja yhdessä työskentelyn kokemiseksi. Tämä ei onnistu, jos etätyö etäännyttää työkavereista.
Kaikki pakotettuun etätyöhön
Työskennellessäni Malediivien maisemissa helmikuussa 2020 pohdimme jälleen etätyöskentelyä. Teams on näyttänyt jo ensimerkkejä yhteisöllisyyden kokemuksista verkossa, mutta toimii edelleen periaatteella ”teen ensin työni ja kerron sitten niistä muille”.
Millä saisimme Teamsista aidon yhteisötyöskentelyn alustan?
Monessa virastossa otetaan nyt käyttöön Teamsiä ja opetellaan viestimään ajankohtaisista asioista työkavereille. Olisiko mahdollista, että työtä tehtäisiin yhdessä Teamsin kaltaisessa työkalussa?
Yhteisöllisyys verkossa on vaikeampaa kuin nassutusten. Aito yhteistyö verkossa ei ehkä sovi laiskimuksille. Se vaatii myös aikaa ja opettelua. Kenties pakko olisikin paras keino tehokkaan yhteistyön opetteluun.
Mitäs sanoisitte, jos sulkisimme toimiston ovet ja pakottaisimme koko porukan etätöihin tammikuun ajaksi? Jos hyvin käy, minut löytää sieltä Tansanian rannikoilta. Soita ihmeessä, niin kyllä me asiaa löydämme. Minä pidän huolen, että etäkonttorilla riittää kaistaa kahvitteluun.
