Tervetuloa organisaation resilienssin äärelle 15.3.

Mitä sinä ajattelet organisaation resilienssistä? Millaisia kehittämistarpeita siihen teillä liittyy?
Tätä me olemme jo vähän sieltä sun täältä kyselleet, kuten tuossa yllä tekoälyltä, mutta kuulemme mielellämme lisää. Varsinkin, kun tuo AI:n tuottama näkemys on aika yksipuolinen vaikkakin ihan kiva yritys.

15.3. haluamme myös kertoa teille, mitä loppuvuonna Valtiolla.fi-alustalla avattavalle Resilienssisivustolle on tulossa. Ennen kaikkea haluamme kuulla, mitä ajatuksia tämä teissä herättää.

Lappeenrannan yliopistosta Aino Kianto, Anna-Maija Nisula ja Iloa Toth tekevät parhaillaan kirjallisuuskatsausta ja valmistelevat sen perusteella itsearviointityökalua työyhteisöille ja kokonaisille organisaatioille. Taannoisessa ResCas-hankkeessa vaikuttaneet Heli Talja, Jukka-Pekka Heikkilä ja Merja Airola lähestyvät aihetta jännitteiden näkökulmasta ja pohtivat parhaillaan, mikä käytännössä auttaa organisaatioiden jäseniä näkemään jännitteet myös organisaatioiden elämälle välttämättöminä kasvun ja kehityksen lähteinä ja käsittelemään niitä rakentavasti ja oppivasti.

Me, Sari ja Liisa, tutkimme organisaatioiden resilienssiä mm. PERMA-viitekehystä hyödyntäen ja hahmotamme, miten tätä kääntää yhteisiksi työvälineiksi.

Jos kiinnostut, ilmoittaudu  tästä.

Kutsua saa toki jakaa omassa tai kaverivirastossa eteenpäin.

Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoa: liisa.virolainen(at)valtiokonttori.fi ja sari.virta(at)valtiokonttori.fi


Tämä resilienssisivusto jatkaa Valtiolla.fi:n laajempia kokonaisuuksia: