Tulevaisuuslähtöisestä oppimisesta on tullut tärkeä elämäntaito. Miten sieltä käsin voi oppia tai johtaa organisaatioita? Mihin taitoa tarvitaan? Kestävään kehitykseen erikoistunut organisaatioiden ja johtamisen tutkija Maria Joutsenvirta kertoo mitä ja miksi.
”Tulevaisuudesta käsin oppiminen voi kuulostaa oudolta, sillä sen merkitys avautuu yleensä vasta oman kokemuksen kautta. Tänä päivänä todennäköisimpään tulevaisuuskuvaan kiinnittymisen sijaan on oltava avoin monenlaisille vaihtoehtoisille tulevaisuuksille, joita luodaan yhdessä”, Joutsenvirta aloittaa.
Vaikka ajatus kuulostaakin monimutkaiselta, se liittyy nykyelämän vakaviin kestävyyshaasteisiin ja hyvinvointiongelmiin. Elämme kompleksisessa maailmassa, jota ei voi enää kovin tarkkaan ennakoida. Se on myös vaikeasti hallittavissa eikä siitä saa helposti tolkkua. Jos yritämme ratkaista vain yhtä ongelmaa kerrallaan, saatamme samaan aikaan pahentaa jotakin toista ongelmaa.
Kun riittäviä ratkaisuja ei löydy nykyisessä systeemissä, sitä pitää muuttaa.
Viheliäiset ongelmat vaativat uutta ajattelua
Systeeminen muutos ei koske Joutsenvirran mukaan vain globaaleja haasteita, vaan myös yhteiskuntia, organisaatioita ja yhteisöjä. Siksi tulevaisuudesta käsin oppimisesta on tullut yhä tärkeämpi elämäntaito.
”Minulle tulevaisuudesta oppiminen tarkoittaa sitä, että pystymme ravistelemaan nykytilaa ja järjestelmää, oppimaan pois toimimattomista johtamisen malleista, luomaan uutta ja uudistumaan sekä saamaan ihmisten koko potentiaalin käyttöön”, Joutsenvirta tuumii.
Modernin länsimaisen todellisuuskäsityksen mukaisesti olemme tottuneet korostamaan lineaarista ajattelua ja järkiperäistä suhtautumista tietoon. Todellisuutta on pyritty ymmärtämään tavalla, joka perustuu asioita pilkkovaan, pelkistävään ja lohkovaan tulkintaan laajemmista kehyksistä irrotettuna.
Menneestä saatu oppi ei tänä päivänä riitä.
”Kompleksisessa toimintaympäristössä tulisi harjoittaa kokonaisvaltaista ja tulevaisuuteen kurkottavaa todellisuuden tulkintaa sekä yhdessä ohjautuvaa toimintatapaa. Viheliäisten ongelmien keskellä tarvitsemme nykyistä monimuotoisempaa ja yhteisöllisempää tietoa.”
”Pysähtymällä voimme luoda yhteyden sekä tulevaisuuteen että jaetusta kokemuksesta syntyvään kollektiiviseen älykkyyteen, jos vain annamme tälle mahdollisuuden”, Joutsenvirta sanoo.
Muutosvoima piilee lapsilta opituissa taidoissa
Joutsenvirta korostaa ihmisissä olevaa muutakin älykkyyttä kuin rationaaliseen ja loogiseen ajatteluun kytkeytyvää. Rationaalisen tietokäsityksen seurauksena kokemukselliset ja intuitiiviset tietämisen tasot ovat jääneet kulttuurissamme paitsioon. Ne ovat saaneet epätarkan ja epäuskottavan leiman.
”Ja kuitenkin meissä on tietoa ja osaamista, joka ei lähde viitekehyksistä ja määritelmistä tai todentamisesta ja mittaamisesta. Tätä voidaan kutsua kehollis-intuitiiviseksi tiedoksi.”
Kokemuksellisen ja intuitiivisen tiedon lisääminen ei tarkoita älyllisen päättelyn syrjäytymistä, vaan sen rikastuttamista.
”Rationaalisuuden ylittävien tasojen omaksuminen on usein hankalaa, sillä totutusta poikkeavaan tietämiseen liittyy epämääräisyyttä ja ristiriitojakin. Monet voivat myös kokea sen uhkaavan omaa erityisasiantuntijuutta tämän päivän kilpailullisessa työelämässä.”
”Koska viheliäisiä ongelmia ei ratkaista pelkästään kovimmallakaan asiantuntemuksella, voisimme ottaa oppia lapsilta. Uteliaisuudessa, läsnäolossa, vilpittömässä ihmettelyssä ja kehollisessa myötäelämisen taidossa piilee maailmaa muuttavaa voimaa.”
Työelämä kaipaa radikaalia ja yhteisöllistä luovuutta
Uudenlainen ajattelu edellyttää luovuutta, herkkyyttä ja intuitiota, joita on hyödyllistä oppia kollektiivisesti organisaatioiden, yhteisöjen, verkostojen ja tiimien tasolla. Tämä puolestaan edellyttää uutta yhteiskehittämisen syvempää tasoa, joka on työelämässä vielä varsin harvinaista.
”Olemme tottuneet keskittymään oppivaan yksilöön, kun suuntana kannattaa olla oppiva yhteisö. Yleispätevien mallien kehittämisen sijaan tarvitsemme radikaalia luovuutta, jossa korostuvat syvempien tietämisen tasojen aktivointi, yhdessä ajattelu ja uudelle avautuminen”, Joutsenvirta sanoo.
Kuhunkin tilanteeseen tarvitaan siihen istuvin toimintamalli, sillä yhtä oikeaa ei ole olemassa.
Uuden yhteistoiminnan tason löytämiseksi on kehitetty malleja, kuten systeemiajattelua ja oppivan organisaation oppeja yhdistävä U-teoria. Sen mukaisesti on olemassa näkyvä ja mitattava maailma sekä näkymätön maailma, joka tavoitetaan myötätunnon, kehollisen aistimisen ja kollektiivisen pysähtymisen kautta.
”Tämä voi vaikuttaa utopistiselta, mutta kyse on lopulta varsin yksinkertaisesta asiasta. Tilaa ravistelulle ja rohkeutta uudelle toki tarvitaan”, Joutsenvirta vakuuttaa hymyillen.
Miten uutta elämäntaitoa voidaan hyödyntää?
”Organisaatioista on moneksi, mutta mullistavin muutos on päätös päästää rohkeasti irti vanhasta. Joissakin työelämän taskuissa uudenlaista ajattelua jo hyödynnetään, ja monissa organisaatioissa ja verkostoissa siihen on halukkuutta”, Joutsenvirta vastaa.
”Meillä kaikilla on varmasti paljon opittavaa siinä, millaisia johtamisen taitoja uudenlaisten viheliäisten ongelmien keskellä tarvitaan. Miten kiinnitämme huomiota ihmisten sisäisiin maailmoihin, keskitymme syvempään läsnäolevuuteen, toimimme yhteisöllisemmin ja laajennamme tietämisemme tasoja?”
Eikö meidän kuitenkin kannattaisi ottaa käyttöön kaikki se ihmisyydessä oleva potentiaali, johon koneet eivät kykene, sillä niiden kanssa meidän ei kannata kisata.
”Kun keho, mieli ja tunteet saadaan mukaan uuden luomiseen, saamme myös paremman yhteyden menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Kun jotain orastavaa alkaa syntyä, vapaudumme jähmettyneistä tulevaisuuden ennusteista ja tulkinnoista.”
Ei-tietämisen kyky on uuden viisauden alku
Työpaikalla uusi toimintatapa voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että puretaan yhdessä vanhaa ajattelua estäviä asemia ja hierarkioita, ja samalla mahdollistetaan uusia yhteistoiminnallisia tapoja toimia – annetaan enemmän tilaa läsnäoleville kohtaamisille, joissa ei analysoida, luokitella eikä pädetä erityisosaamisilla.
”Uuteen heittäytyminen edellyttää turvallista ja luottamuksellista tilaa, jossa on lupa päästää irti vanhoista malleista, rentoutua ja luottaa yhdessä kehkeytyvään viisauteen. Johtajan roolina on entistä enemmän tukea kokeiluja ja rohkaista alhaalta ylöspäin syntyviä muutosprosesseja.”
On vain lähdettävä kokeilemaan.
”Tämä vaatii aikaa ja kykyä olla ei-tietämisen tilassa, jossa halutaan mennä yhdessä havahtuen eteenpäin. Kyse on organisaation sisäsyntyisestä voimasta. Se ei lähde ylhäältä alas tai ulkoa sisälle, vaan sisältä kokemuksen kautta”, Joutsenvirta korostaa.
”Aalto-yliopiston työyhteisön pilottiryhmässä olemme kokeilleet hyvin kokemuksin U-teoriaan pohjautuvaa kehollis-intuitiivista työskentelyä kansainvälisten edelläkävijöiden johdolla. Pohdimme parhaillaan, kuinka tuoda sitä laajemmin osaksi toimintakulttuuria.”
Kauppatieteiden tohtori, oppimismuotoilija ja tietokirjailija Maria Joutsenvirta kuuluu Aalto-yliopiston Sustainability-in-Business (SUB) -tutkimusryhmään. Maria on innostunut kehittämään vahvaan kestävyyteen perustuvaa koulutusta eri koulutussektoreilla.
