Hyppää sisältöön
Verohallinto herättelee lukemaan tulevaisuutta

Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sitä voi ennakoida. Verohallinnossa tulevaisuuden lukutaitoa on kehitetty jo pitkään. Asiantuntija Asko Torniainen innostaa kaikkia organisaatioita mukaan. Mitä jos? Verohallinnossa lähdettiin ennakointityöhön jo vuosia sitten..

Tieto ja osaaminen julkisen sektorin muutoksessa

Tietoperustainen organisaatioajattelu lähtee liikkeelle yksinkertaisesta ajattelusta, jossa tieto nähdään organisaation toiminnan mahdollistavana keskeisenä resurssina. Resurssiajattelun mukaisesti tietyn kilpailuetua tuovan tiedon nähdään olevan siinä mielessä erityinen ja harvinainen resurssi, että se..

Lämmintä dataa kovien faktojen rinnalle

Tämän tekstin taustalla ovat ajatukset, jotka heräsivät Sitran kesäkuussa ennen kesälomia järjestämästä työpajapäivästä, jossa oli alustajana Nora Bateson International Bateson Institutesta. Hän kertoi ja keskustelutti warm datasta, joka tässä tekstissä..

Tekoälyä tarvitaan muuhunkin kuin kilpailukyvyn parantamiseen

Kone on ottamassa niin suuria harppauksia, että on otettava esille koneen käyttäytymiseen liittyvät eettiset kysymykset. Ne ovat niitä samoja, joihin ihmisen moraali perustuu. Mitä saa ja mitä ei saa tehdä?..