Hyppää sisältöön
Yhteisiä palveluja ammattiylpeydellä, yhdessä, rakentavasti ja suunnitelmallisesti

Hankkeen teema on johtamis- ja toimintakulttuurin uudistaminen. Ulosoton organisaatio uudistui, kun nykyisistä 22 ulosottovirastosta ja Valtakunnanvoudinvirastosta muodostettiin 1.12.2020 alkaen uusi virasto, Ulosottolaitos. Uudistuksessa perustettiin 420 hengen Yhteisten palvelujen toimintayksikkö, joka..

Katse eteenpäin

Hankkeen teema on Johtamis- ja toimintakulttuurin uudistaminen. Hankkeen tavoitteena on, että hankkeessa mukana olevien ryhmien hyvinvointi paranee ja korkealaatuiselle sekä tulokselliselle toiminnalle saadaan jatkossakin parhaat mahdolliset edellytykset. Menetelmänä käytetään työnohjausta,..

Kohti osallistavampia etätilaisuuksia
Kohti osallistavampia etätilaisuuksia

Etätyön osuus on lisääntynyt ja etäkokousten määrä sitä myötä kasvanut. Samalla, kun kokouksia on etänä enemmän kuin koskaan, niiden laatuun ollaan usein tyytymättömiä. Kokouksia on paljon ja osallistujilla on moniajo..

Keva-Talk
Live Stream: Keva-Talk

Tervetuloa mukaan iloiseen ja interaktiiviseen Keva-Talk ohjelmaan torstaina 10.12. klo 9.00-10.30 Marja Hintikan emännöimässä Keva-Talkissa keskustellaan työelämän ajankohtaisista ilmiöistä, haasteista ja ratkaisuista. 10.12. aiheitamme ovat  etätyön johtaminen ja työkulttuuri sekä..