Miten hankkeen toteuttamisessa maksimoidaan tulosten vaikuttavuus ja miten se todennetaan? Siinäpä kysymys, johon vastaavat vaikuttavuusarvioinnin ja -mittaamisen edelläkävijöiksi tiedetyt Sami Vuorinen ja Timo Halonen.
Aloitetaan Halosen kertomalla tarinalla, joka vie 1800-luvulle – aikaan, jolloin britit siirsivät vankeja siirtomaakohteeseen Australiaan.
Tarinan mukaan laivan kapteenille maksettiin siitä, montako vankia hän otti kyytiin alukselle. Koska merimatkat olivat pitkiä ja raskaita, vain puolet vangeista säilyi elävinä. Se oli palkkion (tuottavuuden) kannalta ongelma, joten eloonjääntiä piti parantaa.
Niinpä laivalle määrättiin toimenpiteitä, kuten lääkäri, lääkkeitä ja sitrushedelmiä. Yllätykseksi eloonjääntien määrä ei kuitenkaan muuttunut. Vain puolet vangeista pysyi edelleen hengissä.
Tässä vaiheessa kuvaan astui taloustieteilijä, joka esitti uuden rahoitusmallin. Sen mukaisesti kapteeni saisi palkkion siitä, kuin monta vankia säilyy hengissä ja säällisessä kunnossa Australiaan asti.
Kapteenilla oli nyt kannustin huolehtia vangeista. Tuloksena eloonjäänti nousi liki sataan prosenttiin.
Mitä opimme tästä tarinasta?
”Tarina kuva yksinkertaisuudessaan sitä, mitä saadaan parhammillaan aikaiseksi, kun tuloksellisuus asetetaan keskiöön. Kun huomio keskittyy siihen, mitä halutaan saavuttaa ja mitä välttää, toiminnan vakuttavuus voi muuttua oleellisesti”, maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston neuvottelevana virkamiehenä työskentelevä Halonen vastaa.
”Tänä päivänä keskitymme kuitenkin edelleen hyvin paljon siihen, onko euro käytetty ja löytyvätkö kuitit, jolloin tuloksellisuudella ei ole suurta merkitystä”, Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) johtava tuloksellisuustarkastaja Vuorinen lisää. Hän korostaa varainkäytön tarkoituksenmukaisuutta.
”Julkisen rahan käyttäminen ei ole itsetarkoitus, vaan se, mitä sillä saadaan aikaan ja mihin tietoon toiminta perustuu. Sen sijaan, että tyydymme katsomaan, ovatko tilit kunnossa ja rahoitus oikein kohdennettu, olisi merkityksellisempää keskityttyä mahdollisimman hyvän vaikutuksen aikaansaamiseen.”
Samaa rahaa voidaan käyttää monella tavalla. Erityisesti silloin, kun rahaa on niukasti, kannattaa kiinnostua, mitä sillä saadaan aikaiseksi. Vaikuttavuustalous ei ole syntynyt suoraan niukkuudesta tai julkisen talouden ahdingosta, mutta se on yksi väline niihin vastaamisessa.
Uusia rahoitusmalleja etsimässä
Halonen puhuu samasta näkövinkkelistä. ”Nykyiset rahoitusjärjestelmät perustuvat pitkälti siihen, että maksetaan kustannusten perusteella. Harvoin niissä on minkäänlaista kannustin- tai sanktiojärjestelmää sen varalle saavutetaanko tulosta vai ei.”
Timo Halonen, maa- ja metsätalousministeriö
Ajatus siitä, miten hankkeiden toteuttamisessa saadaan maksimoitua tulosten vaikuttavuus, on vähitellen noussut maa- ja metsätalousministeriössä laajemman kiinnostuksen kohteeksi. Vuonna 2024 ministeriössä asetettiin tiimi, jonka tehtävänä on selvittää uusien tulos- ja vaikuttavuusperusteisten rahoitusmallien mahdollisuuksia ministeriön hallinnonalalla ympäristötavoitteiden edistämiseen liittyen.
”Tiimiä perustaessamme loimme oman sanakirjan keskeisiä termejä varten, kuten mitä tarkoittaa vaikutus, tulos tai muutos. Tämä siksi, että pystymme keskustelemaan asioista samalla kielellä”, tiimin toisena puheenjohtajana toimiva Halonen kertoo.
”Pyrimme tunnistamaan lainsäädännön mahdollisia rajoitteita sekä edistämään yhteistyötä tutkijoiden ja muiden ministeriöiden kanssa sekä katsomaan, minkälaisia esimerkkejä muilta toimialoilta ja muista maista löytyy. Olemme käynnistäneet myös konkreettisia pilottihankkeita, joista saamme tuloksia myöhemmin.”
Mikä vaikuttavuus – miten sitä mitataan?
Vaikuttavuus on Vuorisen ja Halosen mukaan kokonaisvaltaisuutta. Yksittäinen teko tai toimenpide voi olla vaikuttava, mutta yhteiskunnallinen vaikuttavuus tapahtuu harvoin yhden asian vaikutuksesta vaan monien osatekijöiden summana pitkällä aikajänteellä.
Sami Vuorinen, Valtiontalouden tarkastusvirasto
”Vaikuttavuus on sen todentamista, mikä vaikuttaa ja mikä ei. Tätä kautta syntyy perusteltu luottamus siihen, että näin toimimalla saadaan paras tulos”, Vuorinen summaa.
Vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden mittaamisessa piilee musta aukko. Julkinen sektori on keskittynyt pitkälti siihen, paljonko resursseja on käytettävissä, minkä tyyppisiä suoritteita niillä saadaan aikaan, montako projektia on rahoitettu tai koulutusta järjestetty.
”Vaikuttavuuteen ja tuloksellisuuteen perustuvassa rahoitusmallissa pyritään kääntämään perinteistä ajattelua ja miettimään, mitä haluamme saavuttaa tai mitä tulee tapahtua, jotta vaikuttavuutta voi syntyä”, Halonen sanoo.
Vanha slogan ”sitä saa, mitä mittaa” toimii edelleen. Mittaaminen on kuin talon kivijalka, jota ilman perusta ei ole kunnossa. Oleellista on löytää oikeat työkalut tuloksellisuuden ja vakuttavuuden mittaamiseen sekä kehittää niitä tiedon karttuessa.
”Tieto on tänä päivänä uutta kultaa”
Vaikuttavuusrahoittamisessa Suomi on sosiaalipuolella edelläkävijöitä, jopa globaalissa mittakaavassa. Ympäristöpuolella ollaan vielä lähtökuopissa, joskin ajattelussa etunojassa. Maailmalta löytyy joitakin esimerkkejä ympäristöön liittyvistä tulosperusteisista rahoitusmalleista, muttei ehkä vielä kovin timanttisia.
Halonen näkee julkisen sektorin pienenä perisyntinä sen, että keskitytään keinoihin ja säädetään asioita yksityiskohtaisesti. Tämä on monesti perusteltua, mutta se kaventaa samalla toimijoiden mahdollisuuksia soveltaa uusia tehokkaampia ratkaisumalleja tai innovaatioita.
”Olisiko tulevaisuudessa mahdollista avoimemmin kommunikoida, millaista muutosta tavoitellaan ja millaisia haasteita laajempaan yhteiskunnalliseen ongelmaan liittyy? Asetettaisiin haluttu tulos keskustelun keskiöön ja mietittäisiin ratkaisumalleja ja myös kannustimia yhdessä esimerkiksi yrittäjien, tuotekehityskumppaneiden ja riskirahoittajien kanssa. Sen sijaan, että ministeriö tai hallinto pyrkii kehittämään ratkaisun itse, olisi tärkeää olla vuoropuhelussa yhteiskunnan kanssa”, Halonen tuumii.
”Monesti ajatellaan, että vaikuttavuustaloudella ulkoistetaan tekemistä. Se on osin totta, mutta oikeastaan ulkoistamme tietoa – varmuutta siitä, minkälaisia vaikutuksia jollakin toiminnalla saadaan aikaan. Jos aikanaan saatiin vankeja toiselle mantereelle elossa ja siitä palkkio, kapteenilla täytyi olla ymmärrys, miten lopputulokseen voi vaikuttaa. Tieto on tänä päivänä uutta kultaa”, Vuorinen sanoo.
Kuka sammuttaa valot vai sammuttaako?
Viime vuosina on keskustelu paljon siitä, mistä leikataan ja kuka sammuttaa viimeisenä valot. Vuorinen ja Halonen ovat yhtä mieltä siitä, että julkisen rahan käytössä on pakko pystyä uudistumaan.
”Sijoittajat pyrkivät jatkuvasti optimoimaan, millä sijoituskohteilla tuottoa voidaan maksimoida siten, että tuotto-odotus ja siihen liittyvät riskit ovat tasapainossa. Valtiolla rahoitus sirpaloituu usean ministeriön hallinnoitavaksi, jolloin vaikuttavuuden seuranta ja uudelleen kohdentaminen on haastavaa. Julkisen talouden heikentynyt tilanne korostaa rohkeutta uudistaa toimintamalleja. Ehkä pitäisi ottaa osin mallia yrityksistä: kirkastaa tekemisen kärkeä, hakea uutta kasvua ja priorisoida resurssien mahdollisimman vaikuttavaa käyttöä”, Halonen ajattelee.
”Suomessa on ennenkin osattu päästä nopeasti jaloilleen kriisien jälkeen. Ei ole mitään syytä ajatella, etteikö sitä viisautta löytyisi edelleen. Nyt tarvitaan yhdessä tekemistä, pilotteja, pioneereja ja edelläkulkijoita. Kestetään kompastumisia, ollaan armollisia ja kärsivällisiä, kokeillaan rohkeasti uusia asioita. Jokainen kriisi on mahdollisuus”, Vuorinen sanoo.
Vaikuttavuusarvioinnin ja -mittaamisen edelläkävijöiden näkemys on yhteinen: valoja ei tarvitse sammuttaa.
