Mistä on toimivat verkostot tehty?

”Tulevaisuuden virkamies tekee työtä, joka on moraalisesti merkityksellistä. Merkityksellisyys syntyy sosiaalisissa verkostoissa ja vuorovaikutuksessa. Ihmisinä meidän tehtävämme on myös luoda merkityksiä toisillemme.”
(Ruth Yoeman, Oxford University)

Avoin mieli ja sen myöntäminen, että “kaikki viisaus ei asu minussa tai minun organisaatiossani”, ovat lähtökohtia onnistuneelle verkostoyhteistyölle. Osallistujien innostuminen tai mielenkiinto asiaan on tärkeää. Parhaimmillaan jäsenyys perustuu vapaaehtoiseen liittymiseen tai omaehtoiseen osallistumiseen, eli ajurina on toimijoiden sisäinen motivaatio. Sisäisen motivaation lisäksi tarvitaan myös verkostoitumista tukevia rakenteita tulosohjauksesta ja tavoitteenasettamisesta kehityskeskusteluihin. Ennen kaikkea tarvitaan aikaa osallistua ja panostaa yhteiseen työskentelyyn sekä tämän ajankäytön huomioimista oman organisaation tavoitteenasettelussa.

Toimijoiden yhteinen tahtotila vaaditaan vähintäänkin siihen, että asiaa on syytä lähteä yhdessä työstämään. Konsensusta itse asioista ei sen sijaan tarvita – pikemminkin haetaan eri tavoin mahdollisuutta sekä ajatusten että ihmisten törmäytymiseen.

Verkostoyhteistyö edellyttää ratkaisuhakuisuutta, erilaisuuden ja erimielisyyden sallimista, uteliaisuutta, yhdessä ihmettelyä ja asioiden tutkimista sekä rakentavaa kyseenalaistamista. Onnistunut verkostoyhteistyö synnyttää kollektiivisen oppimisprosessin.

Verkostoyhteistyö tarkoittaa oman osaamisensa, tietonsa ja kokemuksensa jakamista muiden verkoston jäsenten kanssa. Kun ollaan uuden yhteisen tiedonmuodostuksen äärellä, on tärkeää pystyä jakamaan myös ajatuksia, aavistuksia ja potentiaalista tietoa. Tähän tarvitaan luottamusta, yksilön tai organisaation halua ja kykyä ottaa riskiä ja asettua alttiiksi (professori Kirsimarja Blomqvist, LuT). Luottamus luo siltaa odotusten ja kokemusten välille, ja sitä tulee rakentaa verkostomaisessa työssä tietoisesti alusta alkaen. Luottamuksen rakentaminen vie myös aikansa, joten on tärkeää antaa sille tilaa eikä odottaa verkostotyöltä tuloksia liian nopeasti.

Mitä paremmin odotuksemme ja kokemuksemme vastaavat toisiaan, sitä enemmän tunnemme olevamme luottamusta herättävässä ilmapiirissä, jossa ei ole hierarkioita tai valta-asetelmia. Tarvitaan myös digitaalisia työtiloja ja alustoja, joilla kohdata ja työstää asioita. Sähköisillä välineillä tapahtuva yhteydenpito ei kuitenkaan korvaa henkilökohtaisia kontakteja ja vuorovaikutusta. Tämä on erityisen tärkeää varsinkin verkostotyötä aloittaessa; sille pitää luoda myös fyysistä tilaa ja aikaa.

Onnistunut, tavoitteellinen verkostoyhteistyö edellyttää samalla myös uudenlaisia turvarakenteita – menetelmällistä osaamista siihen, miten asioita työstetään tuloksellisesti, mutta samalla kaikkien näkemykset esiin nostaen. Avoimuus, toiminnan läpinäkyvyys sekä osaamisen, kokemuksen ja tarkastelunäkökulmien moninaisuus ovat vahvassa keskinäisessä riippuvuussuhteessa toisiinsa. Verkostotyöskentelyyn osallistuvalla on aina oltava joku hallinnollinen kotipesä, palkanmaksaja ja työyhteisö. Käsite työyhteisöstä on kuitenkin monimuotoistumassa, sillä myös verkostoihin syntyy uusia työyhteisöjä.