Hyppää sisältöön

Suomalaisella koulutuksen kentällä toimijoiden verkostoyhteistyö

9.9.2024 - Lapset ja nuoret

Millaisen ekosysteemien kanssa olette tekemisissä, millaisia toimijoita siinä on?

Ekosysteemi on laaja, koska kattaa koko opetuksen ja koulutuksen kentän. Juuri laajuuden vuoksi tarvitsemme OPH:lle näkyvyyttä verkostoyhteistyöhön. Ekosysteemikoulussa olemmekin keskittyneet organisaation sisäisten käytäntöjen kehittämiseen. Kevään aikana on aloitettu verkostotyön oppaan rakentaminen OPH:n intraan. Verkostotyön opas pitää sisällään myös verkostokortin.

Mikä on visionne, entä palvelulupauksenne?

Visio: Verkostoyhteistyön näkyvyyden kautta lisää vaikuttavuutta.
Palvelulupaus: Tehdään näkyväksi osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia. Verkostojen hyödyntäminen tehostuu, ja saadaan lisää avoimuutta tiedon jakamiseen. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus lisääntyy

Millaisia onnistumisia olette matkan varrella bonganneet, entä kipupisteitä?

Menetelmiä käyttöön omaan organisaatioon, esim. tulevaisuusmuotoilua viraston digitaalisten palvelujen kehittämisessä. Verkostokortin testauksessa saatu hyvää palautetta, ja koostamista/kokoamista pidetty tärkeänä. Tulosten jalkauttamisen näkökulmasta tarvitaan kärsivällisyyttä, muutoksen tuominen totuttuun toimintaympäristöön pitää sisällään myös kipuilua.

Miten tästä eteenpäin?

Verkostotyön oppaan ja verkostokortin jalkauttaminen syksyllä. Verkostokarttojen työstäminen vuoden 2025 aikana osana viraston tavoitejohtamista.