Hyppää sisältöön

Inspiraatiota ja työkaluja toiminnan kehittämiseen käytännössä

VALOA-työkalupakista löydätte työkaluja, inspiraatiota ja vinkkejä työyhteisön kulttuurin ja toimintatapojen kehittämiseksi käytännössä.

Työyhteisön toiminnan kehittäminen on yleensä tehokkainta, kun sitä suunnitellaan ja toteutetaan valmentavan ja oppivan työkulttuurin hengen mukaisesti yhdessä keskustellen, ihmetellen ja sopien. Silti voit tarttua työkaluihin ja vinkkeihin myös itseksesi, omaa toimintaasi pohtimalla ja kehittämällä. Muista myös, että jokainen työyhteisön jäsen voi roolista riippumatta olla muutoksen alullepanija muita yhteiseen kehittämiseen innostaen ja omalla esimerkillään rohkaisten.

Työkalupakkia täydennetään ja kehitetään yhdessä valtionhallinnon toimijoiden ja työyhteisöjen kanssa. Onko omassa organisaatiossasi kehitetty yhteistyötä, yhteistä oppimista tai toimivaa vuorovaikutusta tukevia käytäntöjä tai työkaluja, joita haluaisitte jakaa myös muiden hyödynnettäväksi? Ilmianna ne INNOSTU-osiossa, ja voitte olla mukana edistämässä valmentavan ja oppivan työkulttuurin iloa ja toteutumista koko valtionhallinnossa.