Hyppää sisältöön

Koulutukset

Täältä löydät valmentavan ja oppivan työkulttuuriin tai sen kehittämiseen liittyviä maksuttomia koulutuksia muun muassa eOppivasta. Koulutusten otsikot toimivat linkkeinä koulutuksen sivulle.

Vinkki: Suorittakaa koulutukset työyhteisössänne yhdessä tai pienryhmissä keskustellen. Voitte joko käydä läpi koko koulutuksen yhdessä tai sopia keskinäisistä reflektointihetkistä kunkin itsenäisesti suorittaman koulutuksen tai koulutuksen osan jälkeen. Sopikaa myös siitä, mitä otatte koulutuksesta mukaanne arjen toimintaan. Hyvä on sopia myös siitä, miten tarkastelette tilanteen kehittymistä osana käytännön työtä.

eOppiva-koulutus: Osaava – Valmentava työote

Koulutus valmentavan työotteen johtamiseen koko valtionhallinnossa. Poikkihallinnollisuus, kompleksisuus ja vaatimus jatkuvasta kehittymisestä edellyttävät uudenlaista, entistä vuorovaikutteisempaa henkilöstöjohtamista. Valmentavalla johtamisella pyritään vuorovaikutuksen lisäämiseen ja sitä kautta parempaan vaikuttavuuteen ja toimeenpanoon. Soveltuu valmentavaa ja oppivaa kulttuuria taustoittavana jokaiselle roolista riippumatta.

eOppiva-koulutus: Osaava – Valmentava työote käyttöön

Tässä koulutuksessa syvennytään valmentavaan työotteeseen ja siihen, mitä se tarkoittaa käytännössä. Lisäksi tutustutaan Osaava-järjestelmään, joka helpottaa valmentavan työotteen osa-alueiden tuomista arkipäiväiseen työskentelyyn. Kannustamme pohtimaan henkilökohtaisella tasolla teemoja osioiden lopussa, niille varatuissa kohdissa. Kysymysten tarkoitus on saada sinut miettimään valmentavan työotteen roolia omassa arjessasi. Antoisaa koulututusta!

Ensimmäisessä Osaava-koulutuksessa (Osaava – Valmentava työote, yllä) tutustuttiin valmentavan työotteen taustaan ja valmentavaan johtamistapaan valtionhallinnossa. Se toimii hyvänä pohjana tälle koulutukselle, joten suosittelemme suorittamaan sen ensin.

eOppiva-koulutus: Johdatus ratkaisukeskeiseen ajatteluun ja toimintaan

Koulutus avaa kolmen esimerkin kautta mitä eroa on ongelmakeskeisellä ja ratkaisukeskeisellä ajattelulla ja mitä hyötyä on ratkaisukeskeisyyden tuomisesta organisaatioiden, ryhmien ja johtamisen arkeen. Saat myös vinkkejä siitä miten voitte harjoitella ja toteuttaa ratkaisukeskeistä lähestymistapaa käytännössä. (Edellyttää Virtu-kirjautumista.)

eOppiva-koulutus: Kohti ratkaisukeskeistä toimintaa

Tervetuloa oppimaan ratkaisujen taitajaksi! Koulutuksessa opit soveltamaan ratkaisukeskeisen ajattelun ja toiminnan periaatteita. Opit harjoittelemaan ratkaisukeskeistä vuorovaikutusta onnistumiskehän ja avointen kysymysten avulla ja reflektoimaan omaa toimintaasi. (Edellyttää Virtu-kirjautumista.)

eOppiva-koulutus: Kohti osallistavampia etätilaisuuksia

Onko sinusta tuntunut, että ruudun toisella puolella olevat ihmiset jäävät usein passiiviseen kuuntelijan rooliin? Eikö tapaamisissa meinata saada päätöksiä aikaiseksi? Koulutuksessa pääset pohtimaan näitä asioita yhdessä muiden kanssa. Tilaisuuden ohjaaminen digitaalisessa ympäristössä edellyttää huomion kiinnittämistä etenkin vuorovaikutuksen rakentumiseen. Tämä koulutus on jaettu viiteen osioon, joissa saat vinkkejä osallistavampien tilaisuuksien suunnitteluun ja ajatuksia niiden toteuttamiseen.

eOppiva-koulutus: Fasilitointi asiantuntijan työssä

Fasilitointi on toimivia kokouksia, parempia palavereja, merkityksellistä yhdessä tekemistä ja sitoutumista yhteisiin päämääriin. Fasilitointi työtapana antaa rajoja ja raameja yhteiselle tekemiselle, mutta toisaalta luottaa osallistujien luovuuteen ja mahdollistaa paremman yhteistyön.
Koulutuksessa opit:

  • Fasilitoinnin perusteita, peruskäsitteitä ja filosofiaa
  • Fasilitoinnin prosessista ja kuinka valita menetelmiä
  • Kuinka rakennetaan toimiva työpaja