Unelmia ja etätöitä Rovaniemeltä

Projektiasiantuntija Maria Vuorensolan pitkäaikainen haave Lapissa asumisesta toteutui koronakeväänä. Samalla tarjoutui tilaisuus tutustua valtion palvelupisteisiin Pohjois-Suomessa.

Mitä kuuluu? Missä teet töitä tänä kesänä?​

Kiitos kysymästä, oikein hyvää kuuluu. Teen töitä Rovaniemeltä käsin. Minulla on ollut aina haave asua Lapissa. Nyt kun koronatilanne pakotti etätöihin, rohkenin kysyä esimieheltäni Anu Nousiaiselta lupaa siihen, että jos pakkaan kamani autoon ja muutan Lappiin kolmeksi kuukaudeksi tekemään töitä. Hän vastasi, että anna mennä. Sitten vuokrasin kalustetun asunnon ja täältä käsin olen tehnyt töitä.

Nyt kun koronarajoituksia on höllennetty, pystyn käyttämään elokuun siihen, että tapaan yhteistyökumppaneita ja alueen virkamiehiä. Työskentelen asiointipisteiden parissa ja tarkoitukseni on kiertää Lapin asiointipisteitä mahdollisimman laajasti. Tutustun siihen, minkälaisia kokemuksia asiointipisteistä on, miten niitä kehitetään ja miten täällä huomioidaan muun muassa kielelliset oikeudet.

Palasit valtiovarainministeriöön reilun vuoden tauon jälkeen. Millainen työpaikka VM on?

Olin Väestörekisterikeskuksessa ja Digi- ja väestötietovirastossa vähän yli vuoden. Palasin suoraan etätöihin, mikä sujui oikein mukavasti. Olo oli kuin olisin kotiin palannut.

Työpaikkana VM on tosi jees. Siksi tänne hakeuduinkin uudemman kerran. Työkaverit ovat mukavia, hommat etenevät ja työtehtävät ovat haastavia. Ylipäätänsä VM on pääkallopaikka yhteiskunnallisten asioiden ratkaisuun ja kehittämiseen. Se on aina vedonnut minuun ja siksi tänne oli mielekästä palata.

Olet projektiasiantuntijana hankkeessa, joka kehittää valtionhallinnon toimitilaverkkoa ja yhteistä asiakaspalveluverkostoa. Mitä käytännössä teet?

Tehtävänäni on kehittää uusi malli valtion yhteiseksi asiakaspalveluverkostoksi. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä valtionhallinnon palveluntuottajat siirtyisivät yhteisiin palvelupisteisiin. Käytännössä kansalaiset saisivat yhteisistä palvelupisteistä kattavasti valtion palveluita. Toki sähköiset palvelukanavat ovat ensisijaisia, mutta niitä tukemaan tarvitaan vielä käyntiasiointipisteitä, ja niissä tarjottavaa digitukea.

Ideaalitilanne on se, että vuoteen 2030 mennessä meiltä löytyisi valtakunnasta ainakin 18 kampuspistettä. Niistä saisi kattavasti kaikki valtion palvelut – ovat ne sitten Kelan, TE-toimistojen, AVIn, Veron, DVV:n tai oikeusavun tuottamia palveluja. Näiden kampuspisteiden lisäksi maakuntiin rakennettaisiin nykyisten asiointipisteiden kaltaisia käyntiasioinnin paikkoja, joista voisi saada myös kunnan tuottamia palveluita. Tavoitteena on rakentaa kattava, nykyistä tehokkaampi ja asiakaslähtöisempi palveluverkko.

Onko tulevaisuudessa enää Kelan konttoreita, verotoimistoja ja muita organisaatioiden omia palvelupisteitä?

Toivottavasti ei. Tällä hetkellä valtakunnassa on yli 700 käyntiasiointipaikkaa. Määrään kuuluvat Kelan, Veron, TE-toimistojen ja muiden suurten toimijoiden asiakaspalvelutilat. Käyntiasioinnin määrä on tutkitusti vähentymässä merkittävästi. Palveluverkon ei kuitenkaan tule antaa rapistua, vaan sitä tulee kehittää suunnitelmallisesti. Julkaisimme keväällä selvityksen, jonka mukaan esimerkiksi vain 90 käyntiasiointipaikalla saisimme jopa nykyistä kattavamman palveluverkon rakennettua.

Kokonaisuutta tulee kehittää huomioiden käyntiasioinnin määrän lasku, muuttoliikkeet ja laajemmin palveluiden kehitys. Yhdeksi mittariksi palveluverkkoa rakennettaessa on otettu etäisyys: palvelupisteen olisi hyvä olla tunnin ajomatkan sisällä kansalaisesta. Kun palveluverkkoa kehitetään aiempaa suunnitelmallisemmin, pystytään nykyistä tiiviimmällä palveluverkolla saavuttamaan kattavampi väestöosuus.

Missä vietit kesälomasi?

Kesälomalla tuli nähtyä vaikka mitä. Vaelsin miltei kaikissa Lapin kansallispuistoissa. Sanoisin, että Lemmenjoki teki niin suureen vaikutuksen, että ruskavaellus sinne on vielä edessä. Kevolle on myös mentävä. Lapin luonto on huikea. Vaikka teillä olikin ruuhkaa, onneksi puistot ovat niin laajoja, että siellä pääsi rauhassa kulkemaan ja harvoin näki ihmisiä.

Minkä kesävinkin antaisit kollegoillesi?

Suunnatkaa luontoon ja nukkukaa yö ulkona. Itse asiassa elokuun viimeisenä viikonloppuna on taas Nuku yö ulkona -kampanja, jonka järjestää Suomen Latu. Vinkkinä on siis, että nauttikaa Suomen luonnosta!

Teksti: Tarmo Ylhävuori, valtiovarainministeriö

Voit seurata Mariaa Twitterissä @VuorensolaM​
Kuva: Vasemmanpuoleinen kuva on Noitatunturilta ja oikeanpuoleinen Riisitunturilta​


Juttu on julkaistu alun perin ministeriöiden yhteisessä Intranetissä. Julkaisemme periaatteessa ainutlaatuista sisältöä, mutta Intranet-juttujen kohdalla teemme poikkeuksen, sillä ne sopivat usein myös laajemmalle yleisölle. Mikäli teidän Intrassanne on Valtiolla.fi-sivustolle sopivaa aineistoa, voitte lähettää ehdotuksen osoitteeseen toimitus@valtiolla.fi.

Haastattelussa:

Maria Vuorensola

Projektiasiantuntija, valtiovarainministeriö

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *