Verkostot ovat tulleet valtionhallintoon jäädäkseen. Verkostoituminen on kevyt ja ketterä organisoitumisen muoto jonkin tavoitteen tai ilmiön ympärille ilman, että ihmisten täytyy siirtyä organisaatiosta toiseen. Olemme työstäneet verkostomaisen toimintamallin ideaalia osana VM:n asettamaa Osaamisen joustava hyödyntäminen- hanketta. Jaamme näkemyksiämme ja kokemuksiamme ”Oppivat yhteisöt ja verkostot” –blogeina, joista tässä ensimmäinen.
Mitä isompi haaste, sitä laajemmalle se levittyy
Keskeisiä ajureita verkostomaisen työskentelyn takana ovat asioiden ja ilmiöiden kompleksisuus, laaja-alaisuus ja keskinäisriippuvuus. Näiden, kaikkein pirullisimpien kysymysten ratkaisemiseen, tarvitsemme syvää, poikkihallinnollista osaamista ja yhdessä muodostettavaa näkemystä.
Kuva: Harold Jarche
Ilmiölähtöinen, ihmiskeskeinen tai proaktiivinen yhteiskunta edellyttää hallinnon aktiivisuutta erilaisissa kehittämisverkostoissa ja ekosysteemeissä niin, että keskiössä on asiakas tai kansalainen omassa elämäntilanteessaan. Verkostomainen toiminta on osaamiseltaan ja resursseiltaan tehokkaampi ja joustavampi toimintamalli kuin kiinteät, organisaatiomuutoksiin tai organisaatioiden välisiin resurssien siirtoihin perustuvat uusintavat, usein kuitenkin vanhaa ylläpitävät rakenteet.
Kuva: Ilmiö- ja elämäntapahtumalähtöinen palveluiden suunnittelu Lähde: VM AuroraAI-hanke
Ilmiö- ja elämäntapahtumalähtöinen palveluiden suunnittelu edellyttää, että asiakkaille tarjottavien palveluiden ympärillä olevassa ekosysteemissä osataan valita keskeiset tai tärkeät tapahtumat ja tunnistetaan niihin liittyvä asiakkaan ongelma, jota lähdetään yhteistyönä ratkaisemaan.
Käytännössä ihmiskeskeinen toimintamalli tarkoittaa, että otamme yhä enemmän käyttöön uusia, valmisteluresurssit yhdistäviä, verkostomaisia, kokeilevia ja nopeammin tuloksia tuottavia toimintatapoja perinteisten funktionaalisten rakenteiden rinnalla.
Verkostoina toimiminen haastaa vanhat valta- ja ohjausrakenteet
Verkostot ovat jo usealle valtionhallinnossakin toimivalle tärkeitä ”työyhteisöjä”, monella lailla hajautuneessa työssä ehkä niistä keskeisimpiä. Toimivassa verkostossa saa kokemuksia, oppii ja löytää uusia yhteistyö- tai rahoitusmahdollisuuksia. Verkostomaisesti toimimalla voi käynnistää kokeiluja ja hyödyntää tutkimuksia, saada nostoja strategiaan tai vaikka tunnistaa heikkoja signaaleja.
Verkostoina toimiminen edistää myös sitä, että valtionhallinnon henkilöstö kokee olevansa ensisijaisesti töissä valtiolla ja Suomella, ei pelkästään tietyssä virastossa, hoitamassa tiettyä tehtävää.
Jäykät, epätarkoituksenmukaiset rakenteet, kapeat oman tontin näkökulmat ja asenteet sekä virastokohtainen resursointi ja linjaorganisaatiot koetaan edelleen rajat ylittävän yhdessä tekemisen suurimpina esteinä. Valtionhallinnon tulosohjauksessa ja organisaatioiden tavoitteissa onkin jatkossa otettava nykyistä paremmin huomioon, että ihmisillä on oltava aikaa, mahdollisuus ja lupa yhteistyöhön oman organisaation ulkopuolella olevien kollegojen ja tahojen kanssa. Olemme jopa viritelleet ajatusta, että uusi virkavastuun käsite – virkavastuu 2.0 – koostuu kehittäjäkumppanuudesta, joka velvoittaa meitä virkamiehiä hakemaan parhaat opit, ajatukset ja uudet ratkaisut sieltä, mistä ne milloinkin löytyvät eli yhteistyöstä muiden toimijoiden, asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Toisin sanoen on virkavastuutonta toimia siten, ettei ymmärrä oman tekemisensä systeemisiä vaikutuksia, eikä pyri hahmottamaan kytkeytymistään laajempiin asiakokonaisuuksiin ja toimijajoukkoihin.
Miten organisoitua ja toimia maailmassa, jossa uudet ilmiöt eivät mahdu lokeroihin?
Kokemuksemme osoittaa, että luomme helposti aina samankaltaisia hallinnollisia rakenteita sen sijaan, että tunnistaisimme ja mahdollistaisimme uusia toimijoita, rooleja ja toimintamalleja.
Tarjoamme ratkaisuksi verkostomaista toimintatapaa – kehittäjäkumppanuutta – jossa yhdistyvät eri suunnilta saatava kokemus ja osaaminen sekä tahto löytää uusia ratkaisuja yhdessä tunnistettuihin haasteisiin.
Kehittäjäkumppanuudessa toimiminen ei ole yksipuolista, vaan kyse on aina win-win -tilanteista, joissa jokainen osapuoli kokee hyötyvänsä yhteistyösuhteesta, eikä pysty saavuttamaan parasta lopputulosta toimimalla yksin. Tämä ajattelumalli pitäisi saada rakennettua sisään myös johtamisjärjestelmäämme.
Verkostomainen toimintatapa on erityisen hyvä valinta silloin, kun toimintaympäristö on muuttunut, aikaa ja resursseja on vähän ja etsitään uusia, innovatiivisia ratkaisuja ja tapoja toimia. Jokainen toimijaosapuoli edustaa jotain osaa ongelmasta tai ilmiöstä, ilmentää omanlaistaan osaamista ja kokemusta, mutta on valmis sitoutumaan yhteiseen asian edistämiseen. Erilaisuus ei ole pahasta, vaan päinvastoin rikkaus ja onnistuneen työskentelyn edellytys.
Verkostomaisella toimintamallilla on osoitettu olevan erinomaiset edellytykset saada erityisen haasteelliseksi koettu tavoite maaliin sekä eri osapuolet sitoutumaan yhteiseen lopputulokseen.Toiminta perustuu luottamukseen ja työnjako pyritään ratkaisemaan joustavasti, kulloinkin parasta mahdollista osaamista ja kokemusta hyödyntäen.
Kirjoittajat: Merja Niemi, OKM, Liisa Virolainen, VK, Jukka Kyhäräinen, Vero, Timo Halonen, MMM, Minna Kantola, VM, Virpi Einola-Pekkinen, VM ja Tapani Mattila, Keski-Suomen liitto
