Vierivä virkamies ei sammaloidu

Tehtäväkierto, työkierto, henkilökierto, virkamiesvaihto – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kaikissa ajetaan kuitenkin samaa asiaa: henkilöstön mahdollisuutta kehittää itseään ja omaa osaamistaan siirtymällä määräajaksi toisiin tehtäviin joko omassa organisaatiossaan tai sen ulkopuolella.
Virkamieslain mukaisesti siirto voidaan toteuttaa niissä tapauksissa, joissa tehtävänvaihdos parantaa virkamiehen edellytyksiä omien tehtäviensä suorittamiseen tai edistää palvelussuhteen jatkumista. Siirto perustuu luonnollisesti kaikkien osapuolten vapaaehtoisuuteen.

Liikkuvuus on valtionhallinnon työntekijöille valtavan hieno etu, vaikka sitä ei välttämättä sellaiseksi heti mielletä. Itsensä kehittäminen ei nimittäin tarkoita vain koulutuksissa istumista ja tutkintojen suorittamista, vaan osaamistaan voi parantaa myös astumalla välillä oman harmaan avokonttoriloosinsa ulkopuolelle ja hankkimalla tuoreita ajatuksia aivan toisesta näkökulmasta.

Matkasuunnitelma: Seinäjoki – Eurooppa – Helsinki

Oma virkamiesurani alkoi vuonna 2011, kun siirryin yksityiseltä puolelta Maaseutuviraston (Mavi) ylitarkastajaksi. Työskentelin pitkään Seinäjoen päätoimipisteessä Sampo-tukimaksatusjärjestelmän sovellusaluevastaavana. Vuoden 2016 alkupuolella minulle aukesi mahdollisuus lähteä määräaikaiseksi projektipäälliköksi kansainväliseen EU-hanke ERUDITEen, jossa työtehtävinäni olivat digitalisaation edistäminen EU:n eri maaseutualueilla ja erityisesti kotiseudullani Etelä-Pohjanmaalla.

Olin kaksi vuotta virkavapaalla Mavista, pääsin näkemään Eurooppaa joka ilmansuunnasta ja sain kehittää maakuntani digipalveluita aitiopaikalta. Tämä jos mikä avarsi pienen virkamiehen mieltä valtavasti, vaikka jatkuva reissaaminen olikin pidemmän päälle erittäin kuluttavaa.

Hankkeen aikana muodostetut kansainväliset verkostot ja ystävyyssuhteet ovat osoittautuneet jo moneen otteeseen kultaakin kalliimmaksi valuutaksi.

Tammikuussa 2018 palasin takaisin Maviin, josta siirryin myöhemmin virastofuusion yhteydessä Ruokavirastoon. Liikkuvuus on ollut vahvasti läsnä myös Ruokavirasto-aikana, sillä olen päässyt jo toistamiseen katsomaan työtehtäviäni hieman eri näkövinkkelistä. Tällä kertaa vaihtoa ei toteutettu virkavapaana, vaan siirryin kuluvan vuoden huhtikuussa työkiertoon Valtiokonttoriin.

Toimin tällä hetkellä julkisten hankintojen asiantuntijana ja pääsen tekemään hankintatoiminnan kehittämistyötä konsernitasolta käsin aivan koko valtionhallinnon mitalta. Samalla pystyn vaikuttamaan myös oman kotivirastoni hankintatoiminnan kehittymiseen. Varsinainen virkasuhteeni on koko työkierron ajan Ruokavirastossa, johon palaan näillä näkymin 1.1.2021. Työpisteeni säilyi myös Seinäjoella, joten koronastakin huolimatta olisin suorittanut työkierron tehtäviä pääasiassa etänä. Kiertoon lähteminen ei siis välttämättä vaadi toiselle paikkakunnalle muuttoa, vaan maisemanvaihdon voi suorittaa (työtehtävistä riippuen) myös virtuaalisesti.

Liikkuvuus rikkoo rutiineja

Irtiotto tutuista tehtävistä pakottaa virkamiehen muuttamaan omia pinttyneitä tapojaan, ja tutustuttaa samalla erilaisiin ihmisiin sekä organisaatiokulttuureihin. Vastaanottavaa organisaatiota on helppoa katsoa uutena tulokkaana tuorein silmin, ja toisaalta kierrolta palatessa myös kotiorganisaatio voi näyttäytyä hyvin erilaisena. Parhaimmassa tapauksessa työkierto kehittää kaikkia osapuolia tasapuolisesti ja lisää myös liikkuvan virkamiehen työhyvinvointia ja motivaatioita omia tehtäviään kohtaan.

Mikäli en olisi nelisen vuotta sitten hypännyt rohkeasti EU-projektipäällikön saappaisiin, olisi horisonttini tällä hetkellä paljon kapeampi.

Kahden vuoden työkeikka toi sellaista laajaa kokemusta ja osaamista, jota en olisi millään muotoa voinut haalia kasaan varsinaisessa virassani. Saman uskon koskevan myös käynnissä olevaa kiertoani Valtiokonttorissa.

Liikkuvuuden tuomiin mahdollisuuksiin kannattaa tarttua aina, kun sellainen vaan kohdalle sattuu – vaikka heittäytyminen uuteen ympäristöön kuinka epäilyttäisikin. Oman osaamisen ja ammattitaidon monipuolinen kartuttaminen kannattaa aina. Ja ennen kaikkea:

Vierivä virkamies ei koskaan sammaloidu.

Kirjoittaja

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *