Visiitillä viereisessä virastossa

Työelämä ja työnteon tavat ovat jatkuvassa muutoksessa. Erilaiset muutokset luovat uudenlaisia tarpeita, jolloin esimerkiksi henkilöstön osaamisen uudistaminen tulee tärkeäksi. Ratkaisuna voi olla jatkuvan oppimisen kautta tapahtuva kehitys ja osaamisen uudistaminen, jota voidaan toteuttaa työntekijöiden urien varrella. 

Valtiolla osaamista voidaan kehittää erilaisten polkujen kautta. Yksi mahdollisuus yli 70.000 työntekijän joukossa on henkilökierto tai muut sisäisen liikkuvuuden muodot. Sisäministeriön henkilöstöhallinnossa henkilöstösuunnittelijana työskentelevä Elina Halonen tietää sen omasta kokemuksestaan hyvin. Halonen on henkilökierrossa HAUSin digitaalisen oppimisen tiimissä.  

Osaamisen täydentämistä työuran eri vaiheissa 

Halosen mukaan oman osaamisensa täydentäminen on ollut hänelle luonnollista työuransa eri vaiheissa. Halonen on kouluttautunut uransa aikana useasti uudelleen. Noin vuosi sitten Halonen heräsi ajatukseen, että haluaa jälleen päivittää koulutustaan ja opiskella uutta. ”Silloin päätin lähteä tekemään HAUSin näyttötutkintona suoritettavia liiketalouden erikoistumisopintoja henkilöstöhallinnosta”, Halonen kertoo.

Erikoistumisopintojen myötä eteen tuli jälleen uusi oppimismahdollisuus, kun Halonen päätti toteuttaa osan opinnoistaan henkilökierrolla. Sysäys henkilökiertoon lähdöstä tuli Halosen taustaviran esimieheltä, jonka ehdotus kierto alunperin oli. Halonen päätyikin HAUSin digitiimiin, joka toteuttaa päätehtävänään erilaisia digikoulutuksia eOppivaan

Henkilökierto mahdollistaa näköalan muihin organisaatioihin

Yhteiskunnan, työnteon tapojen sekä työympäristöjen kehityksen myötä työtehtävät ovat jatkuvassa muutoksessa. Oman osaamisensa täydentäminen ja uudistaminen on tällaisessa ympäristössä tärkeää kaikille työntekijöille. “Työelämässä tapahtuu koko ajan muutoksia, ja siksi on tärkeää olla ajan hermolla oman osaamisensa kanssa”, Halonen toteaa. 

“Harva huomaa hyödyntää liikkuvuuden tuomia mahdollisuuksia valtiolla tarpeeksi”


Halonen pitää valtion liikkuvuusmahdollisuuksia hyvänä etuna koko sen henkilöstölle. Sisäinen liikkuvuus antaa työntekijälle tilaisuuden kurkistaa erilaisiin organisaatioihin ja virastoihin, sekä niiden työtapoihin. “Henkilökierto on tarjonnut hienon mahdollisuuden nähdä, miten asioita tehdään muualla.”

“Se on oiva tapa oppia uusia tapoja ja kehittää omaa osaamistaan”, Halonen toteaa. Samalla hän lisää, että harva ehkä huomaa hyödyntää liikkuvuuden tuomia mahdollisuuksia valtiolla tarpeeksi. 

Jatkuva oppiminen hyödyttää työntekijää ja -antajaa 

Jatkuvalla oppimisella voidaan saavuttaa hyötyä sekä työntekijälle, että työnantajalle. Myös valtiolla henkilöstön valmiuksien ja tietotaidon ylläpitäminen kannattaa. “Tietysti on olennaista pohtia ja ennakoida, miten työnkuvat muuttuvat. Jollakin aikavälillä oma työtehtävä voi olla hyvin erilainen kuin se on nyt. Jatkuvalla oppimisella voidaan siis vastata tulevaisuuden tarpeisiin”, Halonen pohtii.

Halosen mukaan valmius uuden oppimiseen kumpuaa muun muassa ennakkoluulottomasta asenteesta. “Täytyy rohkeasti osata mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Siinä tarvitaan uteliaisuuttakin”, hän toteaa. 

Arjen taitoja ja uusia työtapoja

HAUSin digitiimissä Halonen kertoo oppineensa paljon uusia taitoja. Henkilökierron aikana hän on päässyt tekemään hyvin erilaista työtä kuin taustavirassaan. ”Olen oppinut todella paljon uusia työtapoja, kuten ketterää sprinttityöskentelyä ja digifasilitointitaitoja. Kaikkein tärkein ja laajin oppi on ollut kuitenkin se, että olen päässyt olemaan mukana eOppivan digikoulutuksen tuotannoissa”, Halonen toteaa. 

Valtion kehittämiseen erikoistunutta HAUSia Halonen kuvailee loistavaksi näköalapaikaksi, jossa pääsee työskentelemään laajasti eri virastojen ja organisaatioiden kanssa. Yhdeksi henkilökierron lisähyödyksi Halonen mainitseekin erilaisista organisaatiotavoista ammentamisen sekä verkostoitumisen. “On ollut todella hienoa olla töissä valtion kehittämiseen erikoistuneessa asiantuntijaorganisaatiossa.”

 Halosen neljän kuukauden mittaisesta henkilökierrosta on nyt noin puolet takana. Hän uskoo oman osaamisensa kehittämisen jatkuvan myös tulevaisuudessa. ”Tulen varmasti vielä tulevaisuudessakin täydentämään omaa osaamistani, tapahtui se sitten tutkinnon tai täydentävien kurssien muodossa”, Halonen toteaa.

Kirjoittaja

Amira Attia

Viestintäkoordinaattori, Valtiokonttori

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *