Työ on oppimista ja oppiminen on työtä, eikä niitä ole syytä erottaa toisistaan. Työtä voi tehdä ja uutta voi oppia monin eri tavoin. Liikkuvuus on yksi hyväksi todettu tapa lisätä omaa ja koko organisaation osaamista. Liikkumalla joko määräaikaisesti tai pysyvämmin virastosta tai hallinnonalalta toiselle voidaan parhaimmillaan edistää yhteistä ”töissä valtiolla” –identiteettiä. Laajennettu näkemys liikkuvuudesta pitää sisällään paitsi henkilöiden myös osaamisen ja tiedon liikkumisen. Kun luomme yhteistyölle rakenteita aina yhteisistä tavoitteista lähtien, voimme mahdollistaa sen, että asioita valmistellaan enenevässä määrin myös yhteistyössä hallinnonala- ja virastorajat ylittäen. Tässä blogisarjassa nostamme esiin laajennetun liikkuvuus –käsitteen toteutumisen tarinoita.
Valtiovarainministeriön keväällä 2022 tekemään Liikkuvuus 2.0–kyselyyn vastanneiden mielestä valtionhallinnossa on aika laajentaa liikkuvuuden käsitettä. Liikkuminen on siis paitsi henkilöiden liikkumista virastosta ja tehtävästä toiseen, ennen kaikkea sitä, että osaaminen ja tieto liikkuvat eri toimijoiden välillä. Tämä taas konkretisoituu siten, että asioita valmistellaan yhdessä.
Mikä sitten saa eri virastoissa ja toimialoilla työskentelevät ihmiset jakamaan tietoa ja osaamistaan, tekemään yhteistyötä? Ymmärrys siitä, että mitä enemmän jaat, sitä enemmän myös itse saat. Joku viisas on sanonut, että asiantuntija on innovaation suurin este. Vielä pahempaa, jos asiantuntija on jonkun erityisalan syvällinen erityisasiantuntija. Tämä on tietysti tahallisen provokatiivista, mutta sisältää myös vissin totuuden.
Vaikuttavuus syntyy vaikuttavuuden ekosysteemissä
Otsikko on lainattu Jonna Heliskoskelta, joka on paitsi vaikuttavuustutkija ja johtava asiantuntija Sitra Labissä myös yksi Työ 2.0 Labin sparraajista. Jo pitkään olemme valtionhallinnossa tiedostaneet, että tämän päivän ja tulevaisuuden toimintaympäristössä ei riitä, että toimitaan kuten ennen, jolloin asiat olivat helposti ennustettavissa ja tapahtumat seurasivat toisiaan suhteellisen säännönmukaisesti. Tiedostaminen alkaa pikkuhiljaa johtaa myös käytännön tekoihin. Ymmärryksemme siitä, että tarvitsemme monimutkaisten ja kompleksisten asioiden ratkaisemiseen monia erilaisia toimijoita, on myös johtanut jo moniin onnistuneisiin kokeiluihin. Ekosysteemeissä toimiminen kasvattaa myös paitsi yksilöiden osaamista myös koko yhteisön kyvykkyyttä tehdä rajat ylittävää yhteistyötä. Voisiko ekosysteemimäinen toimintamalli valtavirtaistua? Saisimmeko rajalliset ja vähenevät resurssimme (aika ja raha) entistä vaikuttavampaan käyttöön, kun yhdistäisimme ne ja valmistelisimme asioita laajempina, toisiinsa liittyvinä kokonaisuuksina?
Myös tulosohjaukseen tarvitaan lisää horisontaalisuutta
Ilman yhteisiä tavoitteita ei ole myöskään aitoa yhteistä tekemistä. Ekosysteemissä toimijat jakavat yhteiset tavoitteet ja yhdistävät resurssinsa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Voisimmeko ajatella, että myös tulosohjaus voisi uudistua tähän suuntaan? Voisiko Tulosohjaus 2.0 olla eräänlainen hybridi, jossa vertikaaliseen tuloksellisuuden, tuottavuuden ja tilivelvollisuuden maailmaan yhdistettäisiin horisontaali vaikuttavuuden aikaansaamisen toimintamalli? Siirryttäisiin siis tulosohjauksessakin joko/tai–asetelmasta sekä/että–asetelmaan. Parhaimmillaan tämä johtaisi siihen, että hallinnollisten rakenteiden (virastot, osastot, yksiköt) rinnalle syntyisi toiminnallisia rakenteita, joissa asioita valmisteltaisiin osaamista ja tietoa yli hallinnollisten rajojen yhdistäen.
Asiantuntija 2.0 haluaa jakaa työpanostaan, osaamistaan ja tietoaan
Myös asiantuntijuuden käsitettä on siis syytä päivittää tähän päivään. Jonna Heliskoskea lainatakseni onnistuneeseen vaikuttavuuden ekosysteemissä toimijuuteen tarvitaan kyky, halu ja mahdollisuudet. Eri yhteyksissä (ml. Liikkuvuus 2.0 –kyselyn vastaukset) on käynyt selväksi, että monilla asiantuntijoilla on nuo kaksi ensimmäistä eli kyky ja halu. Mahdollisuudet usein puuttuvat. Johtaminen sen enempää kuin tulosohjauskaan ei nykyisellään tue tai rohkaise riittävästi asioiden yhteisvalmisteluun. Toinen keskeinen mahdollisuuksia vähentävä seikka on, että asiantuntijat eivät tiedä, mistä teemat tai ilmiöt löytyvät ja miten niiden valmisteluun voisi liittyä. Toimintamallin valtavirtaistumiseen tarvitaan siis vielä interventioita, mahdollistajia ja kytkijöitä monesta eri suunnasta!
