Professori Osmo A. Wiio kirjasi jo kauan sitten tulevaisuutta koskeviin lakeihinsa, että lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan. Wiion maineikkaat lait käsittelevät viestintää ja teknologian kehitystä tulevaisuudessa. Huumorin sävyttämät lait tuntuvat kokemusperäisesti paikkansa pitäviltä. Mainittu tulevaisuuden arvioinnin laki sopii pähkäiltäväksi myös hallinnon ennakointitoiminnan näkökulmasta. Olen yrittänyt viedä ajatusta eteenpäin ja pohtia, voisiko lakia jotenkin perustella loogisesti. Katsotaan, tuleeko tästä mitään, vai jääkö tämä vain keittiöepistemologiaksi.
Aika on ennakoinnin ja tulevaisuuksien tutkimuksen tärkeä mittari. Myös historiantutkimuksessa aikajana on välttämätön, vaikka nuoli osoittaakin päinvastaiseen suuntaan. Periaatteessa tulevaisuus, kuten historiakin, alkaa heti ennen kuin ehdin kirjoittaa tätä lausetta loppuun. Omassa elämässään ihmiset ennakoivat asioita päivien tai tuntien, jopa minuuttien aikatähtäyksellä. Kuinka ehdin kirjoittaa blogin ennen perjantaita? Ehdinkö bussiin, jos nyt heti lähden?
Käytännössä yhteisöllinen liiketoiminnan, hallinnon tai tieteen ennakointi ja tulevaisuuksien tutkimus alkaa tuntua järkevältä vasta lyhimmillään muutamien kuukausien aikajänteellä. Tämä johtuu ainakin siitä, että ennakoinnin tavoitteena ei pitäisi olla vain tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, vaan myös ehtiä tehdä asioille jotakin, jos tarve vaatii. Suurissa yhteiskunnallisissa asioissa ennakoinnin aikajana ulottuu useimmiten vuosien tai vuosikymmenten päähän tulevaisuuteen. Pitkä aikatähtäys on ominaista esimerkiksi koulutuksen ennakoinnissa, koska viiveet ovat erittäin pitkiä. Jos peruskoulussa opetetaan nuorille tietoja ja taitoja, niiden hyötykäyttö työelämässä tapahtuu vasta 10 tai 15 vuoden kuluttua. Pitäisikin oppia tulevaisuuden asioita, ei tämän päivän asioita.
Maailma on sekä pysyvä että muuttuva. Jotkut asiat pysyvät muuttumattomina, toiset taasen muuttuvat, joko hitaasti tai nopeasti. Menemättä yksityiskohtiin voidaan sanoa, että muutos on jatkuvaa ja keskimäärin tasaista. Kaavamaisesti voidaan ajatella, että jos asiat muuttuvat esimerkiksi tänä vuonna 2020 tietyn määrän, niin vuoden 2021 lopussa muutoksen määrä on kaksinkertaistunut. Kymmen vuoden päästä on muutoksia kymmenkertainen määrä. Todellisuudessa kehitys ei tietenkään ole tällä tavalla lineaarista.
Edellä kuvattu matemaattinen muutoksen määrä ei luultavasti ole kuitenkaan se, miten me koemme muutoksen ajassa. Tai pikemminkin, miten odotamme muutosten tapahtuvan. Olisiko niin, että kokemuksellinen muutoksen määrä on suuri lähitulevaisuudessa ja pienentyisi mitä kauemmas tulevaisuuteen ajatuksemme etenevät. Tämän voisi järkeillä johtuvan siitä, että lähitulevaisuus muistuttaa nykyisyyttä ja osaamme hyvin määritellä ja hahmottaa lähitulevaisuuden. Osaamme siis rakentaa odotuksiamme. Sen sijaan kaukainen tulevaisuus on sumea ja hahmoton. Emme osaa sieltä oikein mitään odottaa tai pelätä.
Ristiriita matemaattisen ja kokemuksellisen muutoksen määrän välillä aiheuttaa Wiion lain: lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan. Lähitulevaisuuteen muodostuu katteettomien odotusten kupla. Se voi olla joko optimismia tai pessimismiä, riippuen tarkasteltavasta ilmiöstä. Kaukaisessa tulevaisuudessa valitsee taasen kokemuksellinen tyhjyys ja näkemyksen puute.
Mallia voisi koetella ja testata nykyisen maailman ilmiöillä ja odotuksilla. Jääköön se toiseen kertaan. Yleisesti voisi kuitenkin väittää, että aliarviointi on haitallisempaa tai vaarallisempaa kuin ylireagointi. Lähitulevaisuuden yliarvioinnin hintana on ehkä vain tuhlattuja resursseja, mutta pitkän aikavälin aliarviointi voi johtaa vääriin valintoihin ja virheliikkeisiin, joita ei enää ehditä korjata.
