Sosiaalinen kestävyys

Sosiaalisessa kestävyydessä on kyse ihmisten perustarpeiden ja -oikeuksien tyydyttämisestä, tasavertaisista mahdollisuuksista, hyvinvoinnin oikeudenmukaisesta jakautumisesta ja väestöryhmien välisistä suhteista. Sosiaaliseen kestävyyteen liittyvät myös luottamus, sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja yhteiskunnallinen osallistuminen. 

Perustarpeiden täyttyminen ja hyvän elämän edellytysten toteutuminen

Sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa kaikkien perustarpeet ja -oikeudet täyttyvät. Perustarpeita ja samalla myös ihmisoikeuksia ovat esimerkiksi riittävä ruoka, puhdas vesi, energian saanti, koulutus, terveydenhuolto, riittävä toimeentulo, säällinen työ, kohtuullinen asunto ja turvallinen elinympäristö. Nämä ihmisoikeudet on pyritty vuonna 1948 allekirjoitetun YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen myötä turvaamaan kaikille myös kansainvälisissä sopimuksissa.

Viime vuosina edistys perustarpeiden takaamisessa kaikille on hidastunut. Kehittyvät taloudet panostavat kehittyneitä talouksia vähemmän palveluihin, kuten koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan. 

1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa äärimmäisessä puutteessa elävien määrä väheni globaalisti ja hyvinvointi lisääntyi merkittävästi talouskasvun seurauksena. Samalla tämä kehitys on koetellut maapallon kantokykyä: nopean kasvun myötä ilmastonmuutos on kiihtynyt ja luonnon monimuotoisuus huventunut.

Viime vuosina edistys perustarpeiden takaamisessa kaikille on ottanut taka-askelia, ja monien perusedellytysten täyttymisessä on maailmassa edelleen merkittäviä haasteita. Viimeisimpien WHO:n, UNICEF:in ja YK:n arvioiden (noin 2023–2025) mukaan noin joka kymmenes maailman ihmisistä näkee nälkää, ja suunnilleen saman verran elää äärimmäisessä köyhyydessä. Lisäksi noin joka neljännellä ei ole turvallisesti hallittua juomavettä, ja jopa sata miljoonaa ihmistä joutuu juomaan pintavettä järvistä tai joista.

Viimeisimpien, noin vuosien 2022-2024 arvioiden mukaan useat sadat miljoonat ihmiset ovat vailla sähköä, ja Ukrainan sota ja koronapandemia ovat haastaneet energiamarkkinoiden positiivista kehitystä. Maailmanlaajuinen työttömyys on laskenut noin viiteen prosenttiin, mutta työssäkäyvien köyhyys ja epämuodollisten työsuhteiden yleisyys kertovat siitä, että säällisen työn takaamiseen kaikille liittyy vielä merkittäviä haasteita. Yli puolella maailman väestöstä ei ole perustason terveyspalveluita.

Maailmanlaajuisesti koulutustaso nousee, etenkin kehittyvissä maissa, ja enemmistö lapsista suorittaa perustason koulutuksen.

Tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta

Pelkkä perustarpeiden täyttyminen ei itsessään tee yhteiskunnasta sosiaalisesti kestävää. Kestävyyteen liittyvät keskeisesti myös yhteiskunnan oikeudenmukaisuus ja mahdollisuuksien tasa-arvo eli inhimillisten perustarpeiden turvaaminen kaikille. 

Huomiota tulee kiinnittää sekä ihmisten kokemaan hyvinvointiin että hyvinvoinnin jakautumiseen yhteiskunnassa ja siihen, miten eri vähemmistöryhmät  tulevat kohdatuiksi ja moninaisuus huomioiduksi. Onko kaikilla samanlaiset mahdollisuudet menestyä, toteuttaa itseään ja saavuttaa hyvinvointia vai onko tiellä rakenteellisia tai asenteellisia esteitä?

Syrjimättömyys

Sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa jokaiselle turvataan yhtäläiset mahdollisuudet elää, olla turvassa, osallistua yhteiskuntaan, kouluttautua ja työskennellä riippumatta esimerkiksi sukupuolesta, etnisestä taustasta, toimintakyvystä tai seksuaalisuudesta. Eri ihmisryhmiä kuitenkin syrjitään asenteiden ja rakenteiden tasolla. Tutkimusten mukaan syrjityksi tuleminen on yhteydessä muun muassa hyvinvointiin, heikompaan elämänlaatuun ja turvattomuuden kokemuksiin.

Rakenteellista syrjintää ja eriarvoisuutta syntyy, kun lainsäädäntö tai instituutiot ja niiden käytänteet asettavat ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi koulutusjärjestelmät voivat suosia tietynlaisia yksilöitä ja ryhmiä koulutukseen pääsyssä. Rakenteisiin kietoutuvaa syrjintää voi olla vaikea tunnistaa, ja siksi siihen puuttuminenkaan ei ole yksinkertaista.

EU:n perusoikeusviraston mukaan Suomi on yksi Euroopan rasistisimmista maista. Suomessa etnisiin vähemmistöihin, kuten maahan muuttaneisiin, heidän lapsiinsa ja romaneihin, kohdistuu paljon syrjintää kaikkialla yhteiskunnassa: asioitaessa viranomaisten kanssa, palvelutilanteissa, työelämässä, koulutuksessa, asumisessa ja niin edelleen. Erityisen paljon rasistista syrjintää kokevat Afrikasta ja Lähi-idästä muuttaneet miehet. Afrikkalaistaustaisiin kohdistuva rasistinen häirintä on hyvin yleistä verrattuna muihin Euroopan maihin.

Sukupuolten tasa-arvo

Myös sukupuolten tasa-arvossa on tehtävää Suomessa. Väkivallan kokemukset ovat vahvasti sukupuolittuneet. Noin kolmannes naisista kohtaa fyysistä väkivaltaa kumppanin taholta, ja seksuaaliväkivaltaa on kokenut 43 prosenttia 18–74-vuotiaista naisista, arvioitiin vuonna 2021. Häirintää ja seksuaaliväkivaltaa koetaan yhä useammin verkossa.

Koulutus- ja ammattivalinnat ovat edelleen vahvasti sukupuolittuneet kansainvälisestikin vertailtuna, mikä heijastuu palkkaeroihin ja lopulta eläkkeisiin.

Maailmanlaajuisesti sukupuolten tasa-arvo on kehittynyt myönteisesti esimerkiksi tyttöjen koulutuksen suhteen. Toisaalta jakolinjat ovat syventyneet naisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien osalta. Johtavat asemat työelämässä kasautuvat miehille, ja muutos on tässä asiassa todella hidasta. Lapsiavioliitot ja sukuelinten silpominen ovat edelleen sitkeitä tasa-arvo-ongelmia. Niin Suomessa kuin maailmalla hoivatyöstä suurimman osan kantavat naiset, mikä heijastuu naisten taloudelliseen asemaan.

Vähemmistöt haavoittuvassa asemassa

Vaikka suhtautuminen seksuaalivähemmistöjä kohtaan on muuttunut 2000-luvun aikana hyväksyvämmäksi, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia syrjitään muun muassa työelämässä ja he kohtaavat muita useammin väkivaltaa. Kansainvälisesti tarkasteltuna niin kutsutun anti-gender-liikehdinnän leviäminen haastaa niin naisten kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa ja oikeuksia. Verkostoitunut ja vahvasti rahoitettu valtiollisten ja ei-valtiollisten toimijoiden joukko kyseenalaistaa sukupuolen moninaisuuden sekä pyrkii puuttumaan seksuaali- ja lisääntymisoikeuksiin ja seksuaalikasvatukseen – myös EU:n alueella.

Syrjintää kohtaavat myös vammaiset. Taustalla vaikuttavat vammaisuuteen liittyvät kielteiset asenteet ja tietämättömyys vammaisten ihmisten oikeuksista.

Erityisen vaikea tilanne on heillä, joita syrjitään useamman tekijän perusteella. Tällöin puhutaan moniperustaisesta syrjinnästä. Esimerkiksi etniseen vähemmistöön kuuluva nainen tai sateenkaarivähemmistöön kuuluva vammainen henkilö kohtaa syrjintää monesta suunnasta ja on siten erityisen haavoittuvassa asemassa.

Hyvinvoinnin oikeudenmukainen jakautuminen

Sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa ihmiset voivat hyvin ja hyvinvointi jakautuu oikeudenmukaisella tavalla ikäluokkien, alueiden, tuloluokkien, sukupuolten ja eri väestöryhmien välillä. Hyvinvoinnilla voidaan tarkoittaa hyvin monenlaisia asioita, kuten tuloja, varallisuutta ja terveyttä tai toisaalta subjektiivisia kokemuksia esimerkiksi onnellisuudesta ja merkityksellisyydestä.

Sosioekonominen asema eli koulutus, tulotaso, ammatti ja asema työelämässä määrittävät, millaisia aineellisia resursseja on käytettävissä. Suomessa sosiaalinen liikkuvuus on korkeaa, mutta sosiaalinen huono-osaisuus ja köyhyys myös periytyvät, ja tuloerot ovat kasvussa.

Taloudellinen eriarvoisuus on voimistunut sekä yhteiskuntien välillä että niiden sisällä ensi kertaa sitten vuosien 2007–2009 globaalin finanssikriisin, ja varallisuuden kasautuminen hyvätuloisille korostuu. Suomessa tuloerot ovat nykyisinkin EU:n keskiarvoa pienemmät, mutta ne ovat kasvaneet.

Köyhyys voi johtua muun muassa työttömyyden pitkittymisestä, periytyvästä huono-osaisuudesta, matalasta koulutustasosta, yksinhuoltajuudesta, työkyvyttömyydestä tai ongelmista päihteiden ja mielenterveyden kanssa. Henkilö on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä, jos hänen kotitaloutensa on pienituloinen, vajaatyöllinen tai kotitaloudessa esiintyy vakavaa aineellista tai sosiaalista puutetta. Vuonna 2023 köyhyysriskissä oli Tilastokeskuksen mukaan noin 17 prosenttia suomalaisista, mikä on EU:n tasolla melko vähän, mutta määrä on kasvussa. Erityisesti on kasvanut köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien lasten osuus.

Pienituloisissa perheissä asui Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 noin 14 prosenttia lapsista. Tilastokeskus määrittelee pienituloisuuden rajaksi 60 prosenttia mediaanituloista. Ilmiö korostuu yksinhuoltajaperheissä, monilapsisissa perheissä ja ulkomaalaistaustaisten vanhempien perheissä. 2020-luvulla varsinkin yksinhuoltajatalouksen toimeentulovaikeudet ovat yleistyneet. Lapsiperheköyhyydellä on kauaskantoisia ja kertautuvia vaikutuksia. Lapsuudenperheen toimeentulon ongelmat lisäävät aikuisiän taloudellisten haasteiden ja ongelmien kasautumisen riskiä.

Matala koulutus lisää syrjäytymisen riskiä

Matala koulutustaso vaikeuttaa työllistymistä ja lisää syrjäytymisen riskiä, joten koulutuksen mahdollistaminen jokaiselle kotitaustaan katsomatta on kaikkien etu. Tasa-arvoinen laadukas koulutus tasaa menestymisen mahdollisuuksia ja vähentää eriarvoisuutta.

Koulutus kuitenkin periytyy Suomessa varsin voimakkaasti sosioekonomisen aseman mukaan, ja tutkimustiedon valossa kehitys on voimistumassa. Kotitausta määrittää aiempaa vahvemmin oppilaitten pärjäämistä opinnoissa, mikä havaitaan jo peruskoulussa.

Koulutuseroja voidaan tasata kenties yksinkertaisimmin panostamalla varhaiskasvatukseen ja edistämällä siihen osallistumista. Varhaiskasvatukseen osallistumisen on todettu vahvistavan varsinkin maahanmuuttajataustaisten ja sosioekonomisesti heikompiosaisimpien lasten oppimismenestystä.

Terveys- ja hyvinvointierot

Sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa ihmisillä on yhtäläiset edellytykset terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen, mutta käytännössä sosioekonominen asema vaikuttaa tähän vahvasti. Suomessa väestö voi yleisellä tasolla yhä paremmin, mutta hyvinvointi ja terveys jakautuvat entistä eriarvoisemmin.

Koettu hyvinvointi on tasaisen kehityksen jälkeen kääntynyt laskuun 2020-luvulla. Kokemukset omasta hyvinvoinnista vaihtelevat voimakkaasti väestöryhmien kesken. Nuorten aikuisten koettu hyvinvointi on heikentynyt jyrkimmin.

Sosioekonomiset erot vaikuttavat siihen, missä määrin henkilö altistuu terveyttä uhkaaville tai parantaville asioille ja millainen pääsy hänellä on sosiaali- ja terveyspalveluihin. Suomessa korkeasti koulutetuilla ihmisillä on keskimäärin hyvä toimintakyky, kun taas matalammin kouluttautuneilla, usein ruumiillista työtä tekevillä, on useammin haasteita toimintakyvyssä. Eroja on myös kuolleisuudessa. Mitä matalampi sosioekonominen asema, sitä heikompi terveys ja lyhyempi elinajanodote. Ero elinajanodotteessa tuloryhmien välillä on miehillä jopa kymmenisen vuotta ja naisillakin noin viisi. Kansainvälisestikin vertaillen erot ovat Suomessa suuret. Sosioekonomisiin terveyseroihin vaikuttavat erot terveyskäyttäytymisessä: tupakointi, alkoholin käyttö, liikuntatottumukset ja lihavuus.

Terveyseroja on myös naisten ja miesten välillä, erityisesti kuolleisuudessa ja elinajanodotteessa. Miehet kuolevat keskimäärin viisi vuotta nuorempina. Taustalla vaikuttavat biologia, elintavat, työolosuhteet, verenkiertoelinten sairaudet, alkoholikuolemat, tapaturmat ja itsemurhat. Ero on pienentynyt tällä vuosituhannella, mutta on suurempi kuin muissa Pohjoismaissa.

Eroja on myös alueiden välillä. Väestö on läntisessä ja eteläisessä Suomessa terveempää kuin idässä ja pohjoisessa, eikä ero ole kaventunut.

Terveyden ja hyvinvoinnin erot kytkeytyvät tiivisti palvelujärjestelmän toimintaan. Suomessa on selviä eroja palvelujen käytössä, laadussa ja palvelutarpeiden täyttymisessä. Varsinkin työelämän ulkopuolella olevien ja matalasti koulutettujen palvelutarpeiden täyttymisessä on haasteita. Ennaltaehkäiseviä palveluita käyttävät heikoimmassa asemassa olevien ihmisten sijaan paljon korkeasti koulutetut työssä käyvät ihmiset. Muun muassa palvelujen hinta ja tietoisuus erilaisista palveluista osaltaan selittävät näitä eroja palvelujen käytössä.

Etniseen vähemmistöön kuuluvilla voi olla hankaluuksia palveluihin pääsemisessä. He kokevat palveluissa sekä suoraa että rakenteellista syrjintää, esimerkiksi oletuksiin perustuvaa kohtelua.

Uhka sosiaaliselle vakaudelle

Mikäli yhteiskunnan sisäinen eriarvoisuus lisääntyy ja pahoinvointi kasautuu tietyille ihmisryhmille, tulee se pidemmän päälle yhteiskunnalle kalliiksi. Suuret hyvinvointierot synnyttävät kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta, mikä uhkaa sosiaalista vakautta. Eriarvoisuus syventää terveyseroja, lisää rikollisuutta ja kasvattaa hyvinvointiyhteiskunnan menoja, kuten sosiaaliturvakustannuksia. Voimakas eriarvoisuus voi myös heikentää talouskasvua. Tasa-arvoinen ja sosiaalisesti yhtenäinen yhteiskunta on eriarvoista yhteiskuntaa kriisinkestävämpi, mikä lisää myös yhteiskunnan ulkoista turvallisuutta.

Syrjinnän kokemukset heikentävät hyvinvointia, mikä heijastuu lopulta koko yhteiskunnan yhtenäisyyteen, luottamukseen, tuottavuuteen ja turvallisuuteen. Suora ja epäsuora syrjintä voivat johtaa paitsi heikompaan toimeentuloon, myös asuinalueiden, koulutuksen ja työmarkkinoiden eriytymiseen.

Yhteiskunnallinen osallistuminen ja luottamus

Sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa ihmiset osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan ja päätöksentekoon ja heillä on aito mahdollisuus ilmaista mielipiteensä vapaasti. Luottamus lisää turvallisuuden tunnetta ja väestön henkistä kriisinkestävyyttä.

Yhteiskunnallinen osallistuminen on yhteydessä luottamukseen, ja luottamus sekä muihin ihmisiin että instituutioihin on olennainen osa sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa. Luottamus lisää turvallisuuden tunnetta ja väestön henkistä kriisinkestävyyttä. Kun luottamus on korkealla, kriiseissä puhalletaan yhteen hiileen ja toimitaan viranomaisten ohjeiden mukaisesti.

Suomalaiset ovat eurooppalaisittain melko aktiivisia poliittisia osallistujia, vaikkakaan emme kaikkein aktiivisimpia. Poliittisen osallistumisen tavat ovat Suomessa ja muualla Euroopassa monipuolistuneet. Äänestysaktiivisuus on laskenut, mutta epämuodollisemmat ja yksilöllisemmät osallistumistavat, kuten poliittiinen keskustelu verkossa ja poliittinen kuluttaminen, esimerkiksi tiettyjen merkkien boikotointi tai tiettyjen tuotteiden suosiminen, ovat yleistyneet. Näihin voi osallistua joustavasti silloin kun haluaa. Äänestäminen on kuitenkin edelleen yleisin osallistumisen muoto. Demokratian ja sosiaalisen kestävyyden kannalta on ongelmallista, että sekä viralliset että epäviralliset osallistumistavat eriytyvät: kaikkein aktiivisimpia ovat systemaattisesti yhteiskunnan hyväosaiset.

Nuorten osallistuminen

Nuorten äänestysinto ja kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan on kasvanut, vaikkakin perinteinen politiikka kiinnostaa heitä vähemmän kuin muita ikäryhmiä. Nuoret osallistuvat innokkaammin suoraan vaikuttamiseen ja aktivismiin, tempauksiin, järjestötoimintaan sekä julkishallinnon osallistavan demokratian tapoihin. Vakiintuneet instituutiot eivät kuitenkaan kykene täysin tukemaan nuorten osallistumista. Nuoret toivovat mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi nettipaneeleihin. Ylipäätään kansalaiset toivovat moninaisempia ja matalan kynnyksen osallistumistapoja.

Vaikka suomalaiset ovat keskimäärin tyytyväisiä demokratiaan, enemmistö ei usko voivansa vaikuttaa politiikkaan. Nuoret uskovat omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa hieman enemmän kuin vanhemmat ikäryhmät.

Kokemus osallisuudesta kertoo siitä, missä määrin henkilö kokee voivansa käyttää valtaa yhteiskunnassa esimerkiksi äänestämisen tai aktivismin muodossa. Työkyvyttömillä ja työttömillä on erityisen heikko osallisuuden kokemus verrattuna työllisiin ja yrittäjiin. Heikkoa osallisuutta kokee THL:n osallisuusindikaattorin mukaan noin yksi kymmenestä suomalaisesta työikäisestä. Tämä haastaa demokratian toteutumista.

Luottamus

Yhteiskunnallinen osallistuminen on yhteydessä luottamukseen. Kun luottamus on korkealla tasolla, ihmiset luottavat tulevansa oikeudenmukaisesti kohdelluiksi ja uskovat, että yhteiskunta toimii ihmisten parhaaksi. Suomessa luottamus instituutioihin on yleisesti ottaen vahvaa. Julkisia instituutioita pidetään oikeudenmukaisina, luotettavina, rehellisinä ja reagointivalmiina useammin kuin monissa muissa maissa. Myös luottamus toisiin ihmisiin on Suomessa kansainvälisesti vertaillen korkealla tasolla, mikä vahvistaa institutionaalista luottamusta.

Toisaalta luottamus eri instituutioita kohtaan vaihtelee. Virkahenkilöstöön luotetaan enemmän kuin poliittisiin toimijoihin. Valtionhallintoon luotetaan enemmän kuin eduskuntaan ja kuntahallintoon. Erityisen alhaista luottamus on poliittisia puolueita kohtaan. Luottamus puolustusvoimiin ja poliisiin taas on erityisen korkeaa.

Luottamuksessa poliittisiin ja hallinnollisiin instituutioihin on eroja väestöryhmien välillä. Korkea koulutus, suuret tulot, hyvä terveys, asuminen pääkaupunkiseudulla, optimistiset tulevaisuuden näkymät ja aktiivinen osallistuminen ennakoivat korkeaa luottamusta.

Tasa-arvoisissa yhteiskunnissa luottamus on korkeampaa, kun taas eriarvoisuus ja huono-osaisuus voivat syödä luottamusta sekä yhteiskuntaa että muita ihmisiä kohtaan. Suomalaiset kokevat yhteiskunnan pääosin oikeudenmukaiseksi ja tasa-arvoiseksi, mutta pidemmän päälle tätä voivat haastaa sosiaalisen liikkuvuuden hidastuminen ja sen myötä mahdolliset ulos jättämisen kokemukset.

Edellinen sivu: Ekologinen kestävyys
Seuraava sivu: Taloudellinen ja hallinnollinen kestävyys